Suvi Peltoniemi

LL, reumatologiaan erikoistuva lääkäri

Olen raumalaislähtöinen reumatologiaan erikoistuva lääkäri. Valmistuin Helsingin yliopistosta alkuvuodesta 2012. Ennen lääketieteen opintoja suoritin "Degree in International Economics and Management" - tutkinnon Bocconin yliopistossa Milanossa.

Reumatologia imaisi minut mukaansa jo vuonna 2008, kun pääsin mukaan pohjoismaiseen lastenreuman tutkimusryhmään. Siitä lähtien olen käynyt aktiivisesti reumatologian koulutuksissa sekä Suomessa että ulkomailla. Hallitsen myös ultraäänidiagnostiikan. Vaikka virallinen erikoisalani onkin ns. aikuisreumatologia ja mielenkiintoni kohdistuu tulehduksellisiin reumasairauksiin yleensä, myös lastenreuma on erityinen kiinnostukseni kohde: Teen siitä väitöskirjaa ja olen työskennellyt Lastenklinikan lastenreumapoliklinikalla. Lisäksi olen erittäin kiinnostunut Beh?etin syndroomasta ja muista harvinaisista reumataudeista, joiden tiimoilta olen myös saanut tehdä hyvin antoisaa yhteistyötä Suomen Reumaliiton kanssa.

Pidän siitä, että saan tavata erilaisia ihmisiä, ja erityisen hienoa on, jos potilaan kanssa kehittyy pidempiaikainen hoitosuhde. Jatkuvuus on luottamuksen kehittymisen kannalta tärkeä.

Booking instructions

Hoidan vastaanotollani infektiopotilaita pandemian aikana. Jos asiakkaalla useampia tulehtuneita niveliä tai tarvitsee C-lausunnon, suositellaan varamaan 1 h aika.

Specialities and special qualifications

  • Rheumatology, resident

Areas of interest

  • Rheumatic disease
  • Musculoskeletal problems
  • Paediatric rheumatic diseases
  • Rehabilitation
  • Arthrocentesis

Language proficiency

  • Finnish, äidinkieli
  • Swedish, sujuva
  • English, työkieli
  • Italian, työkieli

Services

  • Arthrocentesis
  • Appointment with general practioner up to 30 minutes.
  • Appointment with general practioner up to 45 minutes.
  • General practitioner’s appointment, up to 60 min

Locations

Mehiläinen Helsinki Töölö
Pohjoinen Hesperiankatu 17
Open today
09:00 - 21:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min

Prices

The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.

  • Appointment with general practioner up to 30 minutes.
    Price estimate 115.90 € (*104.90 €)
  • Appointment with general practioner up to 45 minutes.
    Price estimate 155.90 € (*141.90 €)
  • General practitioner’s appointment, up to 60 min
    Price estimate 185.90 € (*167.90 €)