Ria Ekholm

Pari- ja perhepsykoterapeutti, seksuaaliterapeutti

Terapeuttina minulle on tärkeää asiakkaan lämminhenkinen ja läsnäoleva kohtaaminen siten, että asiakas kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Minulle on tärkeää terapiatyössä hahmottaa asiakkaan tarina ja pysähtyä sen äärelle. Toimivassa ja kohtaavassa vuorovaikutuksessa avautuu mahdollisuus muutokselle ja löytyy toivon näkökulma.

Työkokemusta itselläni on laaja-alaisesti ja vastaanotolleni voi hakeutua monista eri syistä. Jos tunnet mielialanvaihteluita, koet ahdistusta tai pitkittynyttä huolta ja kuormitusta, haluat tarkastella seksuaalisuuden tai sukupuolen moninaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Pelot, ihmissuhdeongelmat kotona tai työssä, huoli itsestä tai läheisestä ovat tavanomaisia syitä hakea tukea ja apua.

Yksilövastaanotolla tarkastelen myös mennyttä nykytilanteen taustottajana. Itseymmärrys lisääntyy lapsuuden ja nuoruuden kokemusten työstämisen kautta ja auttaa tasapainoittamaan elämää nyt ja tulevaisuudessa. Terapeuttisen työn painopiste on mielekkään nykytilanteen mahdollistamisessa.

Työskentelen mielelläni myös työterveyshuollon lyhytpsykoterapiaprosessejen parissa.

Pariterapia voi olla paikallaan jos: - haluatte tarkastella parisuhdettanne - yhteys puuttuu väliltänne, läheisyyttä ja intiimiyttä ei ole riittävästi - kommunikaatiossa on haasteita - yhteisessä elämässä on tapahtunut muutoksia tai kriisejä, terveysongelmia, uskottomuutta, raskaita asioita vanhemmuudessa jne.

Terapiassa käytettävät menetelmät valitaan yksilöllisesti ja yhteistyössä asiakkaiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.

Kelan psykoterapeuttien palvelutuottajarekisterissä pari- ja perhepsykoterapeuttina lisäksi vanhempien ohjauskäynnit ovat mahdollisia. Työskentelykieli on suomi.

Contact us

Booking instructions

Varaa yksilövastaanotolle 45 minuutin vastaanottoaika ja seksuaali- tai pariterapiaan 60 minuutin vastaanottoaika ja pari- ja perheterapiaan 90 minuutin vaastaanottoaika. Ota yhteyttä s-postitse (ria.ekholm@mehilainen.fi), jos haluat varata jonkun muun kuin 45 minuutin ajan. 45 minuutin ajan voit varata suoraan.

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Specialities and special qualifications

  • Short-term therapy
  • Psychotherapy
  • family therapy
  • Special competence in sexual and couples therapy
  • Special competence in psychotherapy

Areas of interest

  • Short-term psychotherapy
  • Relationship issues
  • Unfaithfulness
  • Relationships, families with children, and sexuality
  • Mental disorders / psychological coping

Degree and title

  • Family therapist
  • Sexual therapist
  • Psychotherapist

Language proficiency

  • Finnish, mother tongue

Services

  • Sexual and couples therapy
  • Couples therapy
  • Intergrative psychotherapy
  • Family therapy
  • Individual therapy
  • Troublesome relationships
  • Challenges in intimate relationships or family
  • Short-term therapy, private customer
  • Crisis or support counseling
  • Therapy provided by trainee psychotherapist
  • Parental guidance
  • Short-term psychotherapy, private customer
  • Short-term psychotherapy, occupational health
  • Psychotherapy, occupational health

Locations

Mehiläinen Psykoterapiapalvelut Hämeenlinna Linnankatu
Linnankatu 9
Open today
07:00 - 22:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min

Prices

The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.

  • Therapy provided by trainee psychotherapist
    Price estimate 77.8 € (*77.8 €)
  • Intergrative psychotherapy
    Price estimate 96.8 € (*96.8 €)
  • Individual therapy
    Price estimate 96.8 € (*96.8 €)
  • Crisis or support counseling
    Price estimate 96.8 € (*96.8 €)
  • Family therapy
    Price estimate 101.8 € (*101.8 €)
  • Short-term therapy, private customer
    Price estimate 101.8 € (*101.8 €)
  • Parental guidance
    Price estimate 101.8 € (*101.8 €)
  • Short-term psychotherapy, private customer
    Price estimate 101.8 € (*101.8 €)
  • Couples therapy
    Price estimate 161.8 € (*161.8 €)

Contact us

You can leave a contact request with an expert. Please do not write sensitive patient information in the message.