Raija Oja-Koski

Psykologi, psykoterapeutti
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Peruskoulutukseltani olen psykologi. Olen toiminut mm. työterveyspsykologina (8 vuotta), ja työ- ja organisaatiopsykologian parissa työnohjaajana ja kouluttajana parikymmentä vuotta sekä yliopiston opettajana psykologian laitoksella sitsemän vuotta. Kognitiiviseksi psykoterapeutuiksi valmistuin 2006, mistä lähtien minulla on ollut ammatinharjoittajana omaa vastaanottoa.

Psykoterapeuttina työskentelen aikuisten kanssa tilanteissa, missä he tarvitsevat tukea ja apua arkeaan ja elämäänsä häiritseviin asioihin mm. työuupumukseen, ihmissuhdevaikeuksiin, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen jne.

Lähtökohtanani terapiassa on asiakkkaan kuuleminen, mutta olen terapeuttina myös aktiivinen keskustelija. Näen terapiatilanteen tasavertaisena siten, että pyrimme yhdessä potilaan/asiakkaan kanssa ratkomaan hänen elämänsä pulmatilanteita ja tunnistamaan hänen kokemuksiaan, tunteitaan ja toimintamallejaan. Etsimme yhdessä uusia voimavaroja ja pyrimme vähentämään haitallisia ajatuksia ja muita esteitä.

Tavoitteet asetamme yhdessä ja työskentelemme niiden saavuttamiseksi yhdessä keskustellen ja pohtien sekä myös välitehtävien ja käytännön harjoittelun avulla.

Tervetuloa vastaanotolle!

Contact us

Booking instructions

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.

Specialities and special qualifications

  • Short-term therapy
  • Psychology
  • Psychotherapy
  • Special competence in psychotherapy

Areas of interest

  • Mental disorders / psychological coping
  • Short-term psychotherapy
  • Mental health
  • Issues of ability to work
  • Occupational health

Degree and title

  • Psychologist
  • Psychotherapist

Language proficiency

  • Finnish, mother tongue

Services

  • Cognitive psychotherapy
  • Short-term therapy, private customer
  • Crisis or support counseling
  • Short-term psychotherapy, private customer
  • Short-term psychotherapy, occupational health

Locations

Mehiläinen Espoo Leppävaara
Hevosenkenkä 3, Panorama Tower
Open today
08:00 - 18:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min

Prices

The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.

  • Cognitive psychotherapy
    Price estimate 124.80 € (*124.80 €)
  • Short-term therapy, private customer
    Price estimate 124.80 € (*124.80 €)
  • Crisis or support counseling
    Price estimate 124.80 € (*124.80 €)
  • Short-term psychotherapy, private customer
    Price estimate 124.80 € (*124.80 €)

Contact us

You can leave a contact request with an expert. Please do not write sensitive patient information in the message.