Kati Raikamo
Katille (psykologi PsM, kognitiivinen psykoterapeutti) voi varata ajan aikuisten (yli 16-vuotiaiden) lyhyt- tai pitkäkestoiseen yksilöpsykoterapiaan, muutaman tapaamiskerran tuki- tai kriisikäynnille tai psykologin ohjaus- tai neuvontakäynnille. Katilla on monen vuoden kokemus kliinisestä psykologiasta ja terapiatyöstä niin aikuisten kuin nuorten ja heidän perheidensäkin parista. Työotteessaan Kati hyödyntää ns. uuden polven kognitiivisia menetelmiä, kuten tietoisuustaito- eli mindfulness-harjoitteita, hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmiä sekä skeematerapian ja myötätuntosuuntautuneen kognitiivisen terapian menetelmiä. Katilla on käytössä myösm kognitiivisen hypnoterapian menetelmiä. Näistä menetelmistä erityisesti hyötyvät masennuksesta, erilaisista ahdistuneisuusoireista, stressistä ja uupuneisuudesta sekä persoonallisuuden problematiikasta kärsivät asiakkaat. Katilla on myös koulutusta ja kokemusta emotionaalisten traumojen ja kriisien hoidosta. Lämmin ja hyväksyvä asiakkaan ja ihmisyyden kohtaaminen ovat Katin ominaisuuksia terapeuttina ja yksi teema istunnoissa uudenlaisen suhteen rakentamisessa itseen ja elämään. Kati on Kelan palveluntuottaja ja HUS:n ja Helsingin kaupungin ostopalveluterapeutti.
Booking instructions
Vastaanottoajat ovat sekä lähi- että etävastaanottoa.
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruthan ajan viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Terapiapalveluihin liittyen aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.
Specialities and special qualifications
- Short-term therapy
- Psychology
- Psychotherapy
- Special competence in psychotherapy
Areas of interest
- Cognitive-analytic therapy
- Rehabilitation from psychological trauma
- Short-term psychotherapy
- Psychotherapy
- Psychotherapy-related evaluations
Degree and title
- Psychologist
- Psychotherapist
Language proficiency
- Finnish, mother tongue
Services
- Cognitive psychotherapy
- Cognitive-analytical psychotherapy
- Individual therapy
- Short-term therapy, private customer
- Crisis or support counseling
- Short-term psychotherapy, private customer
- Short-term psychotherapy, occupational health
- Psychotherapy, occupational health
- Kela rehabilitative psychotherapy deductible (individual)
Locations
Prices
The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.
- Kela rehabilitative psychotherapy deductible (individual)
Price estimate 55.20 € (*55.20 €) -
Price estimate 89.00 € (*89.00 €) - Cognitive psychotherapy
Price estimate 116.80 € (*116.80 €) - Cognitive-analytical psychotherapy
Price estimate 116.80 € (*116.80 €) - Individual therapy
Price estimate 116.80 € (*116.80 €) - Crisis or support counseling
Price estimate 116.80 € (*116.80 €)
Contact us
You can leave a contact request with an expert. Please do not write sensitive patient information in the message.