Kati Mansikkaniemi

Psykoterapeutti, psykologi
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Olen psykologi ja kognitiivis-integratiivinen psykoterapeutti. Lisäksi olen EMDR-terapeutti. Käytän perinteisten kognitiivisten menetelmien rinnalla myötätuntokeskeisen terapian, hyväksymis- ja omistautumisterapian, skeematerapian ja mindfulnessin menetelmiä.

Näen erittäin tärkeäksi luottamuksellisen yhteistyösuhteen asiakkaan kanssa. Työskentelylleni tunnusomaista on asiakkaan lämmin, arvostava ja hyväksyvä kohtaaminen sekä myönteisyys ja toiveikkuus. Terapeuttina olen läsnäoleva, aktiivinen, mutta myös tilaa antava. Jokainen ihminen on ainutkertainen ja arvokas ja yhdessä voimme lähteä tutkimaan sinun haasteitasi, vahvuuksiasi ja mahdollisuuksiasi.

Terapian alussa hahmottelemme yhdessä työskentelyn tavoitteet, joita kohti aktiivisesti pyrimme ja joiden toteutumista arvioimme käyntien myötä. Työskentely pohjautuu vuorovaikutukselle. Voin käyttää vaihtelevasti asiakkaan tilanteesta riippuen erilaisia menetelmiä, harjoituksia ja lomakkeita. Voimme esimerkiksi tehdä mielikuvatyöskentelyä, itsemyötätuntoharjoituksia, tietoisuusharjoituksia, altistusharjoituksia ja rooliharjoituksia. Voin myös antaa kotiin tehtäväksi harjoituksen tai täytettäväksi lomakkeen.

Otan tällä hetkellä asiakkaita vastaan vain lyhytpsykoterapiaan sekä työterveyden kautta että itsemaksavana.

Contact us

Booking instructions

Kati ottaa tällä hetkellä asiakkaita vastaan vain lyhytpsykoterapiaan sekä työterveyden kautta että itsemaksavana.

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Jos varaat ajan vakuutusyhtiön maksamalle käynnille ja sinulla on paperinen tai sähköinen maksusitoumus, huolehdithan, että voit välittää maksusitoumuksesi tiedot minulle ensikäynnillä.

Specialities and special qualifications

  • Short-term therapy
  • Psychology
  • Psychotherapy
  • Special competence in psychotherapy

Areas of interest

  • Occupational health
  • Issues of ability to work
  • Short-term psychotherapy
  • Psychotherapy
  • Mental health

Degree and title

  • Psychologist
  • Psychotherapist

Language proficiency

  • Finnish, mother tongue

Services

  • Short-term therapy, private customer
  • Short-term psychotherapy, private customer
  • Short-term psychotherapy, occupational health

Locations

Mehiläinen Espoo Leppävaara
Hevosenkenkä 3, Panorama Tower
Open today
08:00 - 18:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min

Prices

The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.

  • Short-term therapy, private customer
    Price estimate 131.80 € (*131.80 €)
  • Short-term psychotherapy, private customer
    Price estimate 131.80 € (*131.80 €)

Contact us

You can leave a contact request with an expert. Please do not write sensitive patient information in the message.