Inkeri Salminen

Fysioterapeutti

Olen työskennellyt yli 20 vuotta fysioterapeuttina ja tällä hetkellä olen erikoistumassa OMT-fysioterapeutiksi. Kokemusta minulla on eniten tuki- ja liikuntaelimistön fysioterapiasta, kuten niska- ja hartiaseudun, olkapään, yläraajan sekä selkä- ,lonkka-,polvivaivojen hoidosta. Lisäksi teen purentaelimistön ja pään kiputiloihin liittyvää fysioterapiaa.

Voin sanoa olevani aidosti kiinnostunut jokaisesta asiakkaastani ja haluan tehdä työtä yhdessä asiakkaan kanssa. Tärkeintä on mielestäni löytää yhteistyössä ne sopivat keinot, joilla parhaiten pääsemme mahdollisimman hyviin tuloksiin kussakin tilanteessa. Tähän pääsemiseksi hyvä tutkiminen ja kokonaistilanteen huomioiminen on tärkeää. Käytän fysioterapiassa kivunhoitona mm. akupunktiota, manuaalista terapiaa, ohjausta ja aina kun se vain on mahdollista, myös aktiivista harjoitteluterapiaa sovellettuna asiakkaan tarpeiden mukaan. Näillä keinoin tavoitteena on lievittää usein hermorakenteista, ranka- tai nivelperäisistä sekä pehmytkudoksista johtuvia kipuja ja oireita.

Toivon että asiakkaitteni kohdalla fysioterapia vaikuttaa toimintakykyä lisäävästi myös pidemmällä tähtäimellä ja voin antaa keinoja siihen, miten säilyä paremmassa kunnossa jatkossakin.


Tervetuloa vastaanotolle!

Specialities and special qualifications

  • Physiotherapy
  • Occupational physiotherapy

Areas of interest

  • Musculoskeletal physiotherapy
  • Akupunktio

Degree and title

  • Occupational physiotherapist
  • Physiotherapist

Language proficiency

  • Finnish, mother tongue
  • English, fluent

Services

  • Physiotherapy appointment, up to 45 min
  • Physiotherapy appointment, up to 60 min

Locations

Mehiläinen Espoo Leppävaara
Hevosenkenkä 3, Panorama Tower
Open today
08:00 - 18:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min

Prices

The price estimate includes the doctor's fee, outpatient clinic fee and Kanta-fee. Other fees can also be charged, such as fees from possible operations and examinations. The price in the parenthesis is the price after the Kela compensation. On weekends and on weeknights the prices may be higher. More information: Prices-page.

  • Physiotherapy appointment, up to 45 min
    Price estimate 101.15 € (*101.15 €)
  • Physiotherapy appointment, up to 60 min
    Price estimate 112.15 € (*112.15 €)