
Toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää rakentaa Mehiläisen yrityskulttuuria yhdenvertaisuuden pohjalle
Asiantuntijat ja esihenkilöt

Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää luotsaa organisaatiotaan Elämä tehtävänä -periaatteen merkityksellisyyden innoittamana. Se tarkoittaa hänelle ennen kaikkea sitä, että ”Mehiläisenä me olemme mukana suomalaisten arjessa ihan vauvasta vaariin ja usein kaikissa sellaisissa tilanteissa, missä ihmiset kaikista eniten tarvitsevat apua".
Janne-Olli kuvaa Mehiläistä organisaatioksi, joka on hyvin ammattimaisesti ja tiedolla johdettu. Täällä kukoistaa erinomainen yhteishenki, mikä näkyy konkreettisesti ihmisten aktiivisena tukemisena, yhdessä tekemisen ilona ja merkityksellisten asioiden yhteisenä edistämisenä.
Mehiläisen yrityskulttuurin kulmakivenä Janne-Olli korostaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta. Nämä periaatteet ohjaavat niin uralla etenemistä kuin henkilöstön ja asiakkaiden kohtelua.
”Meillä edetään omilla ansioilla ja huolehditaan siitä, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet ja huolehditaan myös siitä, että jokaista asiakasta ja jokaista työntekijää, kollegaa lähestytään ja kohdellaan aina yksilönä ja erilaisuus huomioiden”, Janne-Olli painottaa.
Kuuntele Janne-Ollin ajatuksia lisää katsomalla alla oleva video.
Lisää aiheesta
Lue lisää![]()
Valvontapäällikkö Pilvi: jo 20 vuotta kasvua ja kehittymistä Mehiläisessä
Lue lisää![]()
Hankintatiimin kategoriapäällikkö Jaana on nähnyt työssään Mehiläisen kasvun ja kehityksen
Lue lisää![]()
Mehiläisen koti- ja hoitajapalveluiden palvelupäällikkö Kati auttaa hoitajia innostavien työmahdollisuuksien äärelle
Lue lisää


