Haemme
TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIÄ
vahvistamaan lääkäripalveluitamme kasvavan asiakaskunnan tarpeiden tyydyttämiseksi. Olitpa sitten työterveyden parissa työskennellyt yleislääkäri, työterveyteen erikoistuva lääkäri tai valmis työterveyshuollon erikoislääkäri, olet tervetullut meille. Viime vuosien hurjan kasvumme myötä pystymme tarjoamaan sinulle kilpailukykyisen ja joustavan kokonaisuuden, joka varmasti sopii juuri sinun elämäntilanteeseesi.
Salon Mehiläinen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Salon keskustassa, tutussa Plazan liikekeskuksessa. Autolle on myös kätevästi parkkikiekollista pysäköintitilaa rakennuksen parkkihallissa sekä juna kulkee Turusta ihan toimipisteemme viereen. Yksikössämme on edustettuna yleis- ja työterveyslääkärien lisäksi useat eri erikoisalat sekä toimitilamme ovat viihtyisät ja työvälineet ovat ajan tasalla. Toimipiste on auki ma-to klo 19 asti, perjantaisin klo 16 ja lauantaisin klo 9-15 ja sunnuntaisin klo 12-16.
Asiakasyrityksemme vaihtelevat valtakunnallisista suuryhtiöistä pienimpiinkin paikallisiin tekijöihin. Kerro meille, millaista työtä sinä haluat tehdä, niin tästä päästään alkuun. Joustavuutta halutaan myös tarjota mm. etätyön merkeissä. Meillä on koulutusoikeudet, joten voit erikoistua työterveyteen ja pitemmällä tähtäimellä hyödyntää kehittymismahdollisuuksia erilaisiin erityisrooleihin, kuten avainasiakaslääkäriksi, kouluttajalääkäriksi tai kehittäjäksi. Persoonallasi ja kiinnostuksillasi voit itse vaikuttaa siihen, mihin suuntaan urasi kehittyy.
Jokaisen arki ja elämäntilanne on luonnollisesti erinäköinen, ja tästä syystä olemme avoimia kuuntelemaan tilanteestasi ja toiveitasi lisää. Suunnitellaan yhdessä kokonaisuus, jossa aidosti näet itsesi Mehiläisen väreissä.
Mitäs sanot, tavataanko toimistollamme ja katsotaan kuviota tarkemmin?
Iiro Pullinen
Resurssipäällikkö
p. 040 670 6230 / iiro.pullinen@mehilainen.fi
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain mukaisen soveltuvuuden täyttymistä, mukaan lukien riittävä rokotussuoja tartuntatautilain 48 §:n mukaisesti. Lisäksi tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 55§:n mukaista tuberkuloosiselvitystä kaikilta, jotka täyttävät THL:n riskikriteerit.
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi.
Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita.
Kasvamme ja kehitymme yhdessä.
Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.