
27.3.2025

Mehiläisen vastuullisuustyön lähtökohtana on vastuu ja välittäminen ihmisistä ja yhteiskunnasta. Yhtiön vastuullisuusohjelmaa on nyt päivitetty, ja työlle on asetettu vuoteen 2030 asti ulottuvat tavoitteet.
Meillä mehiläisillä on ollut elämä tehtävänä jo 115 vuoden ajan. Kohtaamme jokaisen ihmiselämän arvokkaana ja ainutlaatuisena. Samalla pidämme osaltamme huolta elinvoimaisesta maapallosta ja kestävästä yhteiskunnasta. Tätä työtä ohjaa osaltaan vastuullisuusohjelma, joka on nyt päivitetty vuosille 2025–2030.
Mehiläisen päivitetyn vastuullisuusohjelman osa-alueet ovat:
– Me mehiläiset olemme sitoutuneet toimimaan vastuullisesti. Vastuullisuus on vahvasti läsnä perustehtävässämme luoda parempaa terveyttä ja hyvinvointia yhteiskuntaan, ja vastuullisuustyöllä on vankka perusta yhteisissä arvoissamme.Vastuullisuuteen liittyvät odotukset kasvavat koko ajan ja uuden ohjelmamme avulla pystymme yhä paremmin vastaamaan näihin odotuksiin, sanoo Mehiläisen hallinnollinen ylilääkäri Petri Leiponen.
Vastuullisuusohjelman osa-alueita seurataan useilla mittareilla, joiden kehitystä raportoidaan osana vastuullisuusraporttia. Ohjelman perustana on uuden lainsäädännön mukainen kaksoisolennaisuusarviointi, jossa olemme määrittäneet keskeisimmät vastuullisuuteen liittyvät vaikutukset, riskit ja mahdollisuudet.
Päivitetyn vastuullisuusohjelman osa-alueiden tavoitteet ovat:
Laadukas hoito ja hoiva
Meille jokainen elämä on arvokas, ja ansaitsee parasta mahdollista hoitoa ja hoivaa. Toimimme asiakaslähtöisesti ja luotettavasti. Tavoitteenamme on
Ilmastokestävä sosiaali- ja terveydenhuolto
Kannamme vastuumme ilmastokriisin hillitsemisestä. Pienennämme Mehiläisen ympäristö- ja ilmastovaikutuksia määrätietoisesti. Tavoitteenamme on
Hyvinvoiva monimuotoinen yhteisö
Meillä on elämä tehtävänä. Rakennamme parasta paikkaa ammattilaisille panostamalla johtamiseen, merkityksellisyyteen ja työympäristöön. Tavoitteenamme on
Kestävä ja tietoturvallinen liiketoiminta
Kannamme vastuumme yhteiskunnasta. Harjoitamme liiketoimintaa reilusti, avoimesti ja kestävästi. Tavoitteenamme on
Mehiläisen vastuullisuusohjelman osa-alueilla viitataan ympäristövastuuseen (E=Environment), sosiaaliseen vastuuseen (S=Social) sekä hyvään hallintotapaan (G=Governance). Mehiläisen vastuullisuustyöstä tekee Mehiläiselle ominaista neljäs osa-alue: Q=Quality, jolla viitataan hoidon ja hoivan laatuun.