Julkaistu: 
Ti 30.11.2010 klo 12:37

Mehiläinen sijoittui seitsemänneksi Taloustutkimuksen tekemässä valtakunnallisessa vuoden paras asiakaspalvelu -tutkimuksessa. Mehiläinen paransi asemaansa yhdellä sijalla edellisvuoteen verrattuna. Muut tutkitut lääkäriasemat eivät yltäneet TOP10-yritysten joukkoon.

Marraskuussa julkaistun tutkimuksen mukaan parasta asiakaspalvelua tarjoaa Paikallisosuuspankki. Toiseksi parasta palvelua suomalaiset saavat kirjastoista ja kolmanneksi tutkimuksessa sijoittuivat Säästöpankit. Seuraavat sijat menevät Yliopiston Apteekille, Alkolle ja OP-ryhmän osuuspankeille. Mehiläinen jakaa seitsemännen sijan muiden apteekkien kanssa. Yhdeksännen sijan jakavat Aktia Pankki ja Stockmann.

”Pitkäjänteinen asiakaspalvelumme kehittäminen tuottaa siis todistetusti tulosta. Olemme ylpeitä asiakkaiden myönteisestä palautteesta, mikä on henkilöstömme ja ammattinharjoittajiemme hienosti hoidetun työn ja oikean asenteen ansiota”, sanoo henkilöstö- ja laatujohtaja Margita Klemetti. ”Sijoituksemme paraneminen ja asemamme TOP10:ssä ainoana lääkäriasemana velvoittavat meitä kiinnittämään entistä tarkemmin huomiota asiakaspalvelun laatuun.”

Taloustutkimus toteuttaa neljä kertaa vuodessa Kansallisen asiakaspalvelupalaute -tutkimuksen, joka seuraa yritysten asiakaspalvelun toimintaa ja kehittymistä. Tutkimuksella mitataan kuluttajien tyytyväisyyttä asiakaspalveluun. Tutkimuksessa on mukana noin sata eri yritystä kymmeneltä  toimialalta, joista yksi on lääkäriasemat.

Lisätietoja:

Margita Klemetti, henkilöstö- ja laatujohtaja, Mehiläinen Oy, p. 040 513 5107

Jaa