Perinatologi on raskauden seurannan ammattilainen

Blogi 27.4.2021

Ihmisten auttaminen ja luottamuksellisen potilas-lääkärisuhteen syntyminen on minulle erityisen tärkeää. Ensimmäisen synnytyksen näkeminen opiskeluaikana oli vahva kokemus ja jo tuolloin tiesin, että tulisin erikoistumaan naistentauteihin ja synnytyksiin. Sen lisäksi olen erikoistunut perinatologiaan eli raskauden seurantaan, sikiödiagnostiikkaan, raskausajan ongelmien ja synnytysten hoitoon.

Olen empaattinen ja kuunteleva lääkäri ja pyrin kohtaamaan jokaisen äidin yksilönä. Haluan kohdata jokaisen potilaan kiireettömästi niin, että minulla on oikeasti aikaa keskustella ja kuunnella potilasta.

Olen työskennellyt alalla jo yli 25 vuotta ja vuosien aikana minulla on ollut monta hienoa potilaskohtaamista, joista yksi on jäänyt erityisesti mieleeni. Vuosia sitten vastaanotolleni saapui pariskunta, joka oli pitkään kärsinyt lapsettomuudesta. Taustalla heillä oli useampi keskenmenoon päättynyt IVF-raskaus ja nyt he odottivat kaksosia. Raskaus uhkasi jälleen päättyä jo ennen puoliväliä. Erinäisin keinoin saimme raskauden kuitenkin etenemään riittävän pitkälle niin, että lapset syntyivät hengissä ja terveinä. Vanhemmat pitivät minuun yhteyttä monen vuoden ajan, sillä he olivat niin onnellisia ja kiitollisia lapsistaan. Sain lapsosista toinen toistaan ihanampia valokuvia aina heidän merkkipäivinään.

Vuosien aikana ultraääniteknologia ja -laitteet ovat parantuneet huimasti. Nykyään esimerkiksi Felicitas Mehiläisessä  käytössä olevan 3D-/4D-ultraäänilaitteen avulla sikiöstä saadaan kolmiulotteista ja liikkuvaa kuvaa. 3D-/4D-ultraäänitutkimuksen avulla mm. kasvojen rakenteet voidaan nähdä perinteistä 2D-ultraäänitutkimusta tarkemmin.

Meillä Felicitas Mehiläisessä huippulaitteiden ja teknologioiden lisäksi koko talo on täynnä lämminhenkisiä ja empaattisia ammattilaisia. Meille kaikki ovat tervetulleita!

Mikäli haluat, että raskauttasi seurataan mahdollisimman hyvin, kannattaa siihen tehtävään valita asiantunteva perinatologi.

Blogitekstin kirjoittaja dosentti Minna Tikkanen toimii Felicitas Mehiläisessä naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkärinä.

Lue lisää:
Raskauden seuranta Felicitas Mehiläisellä 
Varaa aika perinatologille