
12.10.2026

Ikääntyminen on luonnollinen osa elämää, ja sen myötä kehon toimintakyvyssä tapahtuu muutoksia. Fysioterapia tarjoaa ikääntyneille tukea ja ohjausta, jotta liikkumisen ilo ja omatoimisuus säilyisivät mahdollisimman pitkään ja että liikkuminen olisi omaa toimintakykyä vastaavaa ja turvallista. Samalla edistetään yksilön fyysistä toimintakykyä sekä ylläpidetään ja parannetaan ikääntyneen elämänlaatua.
Jokainen ikääntyy omalla tavallaan. Siksi fysioterapian tulee perustua aina yksilöllisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Ei puhuta vain vuosista, vaan elämänlaadusta ja aktiivisuudesta. Fysioterapian avulla voidaan vaikuttaa merkittävästi ihmisen ikääntymisen aiheuttamiin muutoksiin ja pitää sekä keho että mieli nuorempana, terveempänä ja vahvempana.
Arjen sujuvuuden kannalta lihasvoima, liikkuvuus ja tasapaino ovat ensiarvoisen tärkeitä. Ne auttavat ehkäisemään kaatumisia ja mahdollistavat itsenäisen elämän. Ikääntyvien fysioterapiassa keskitytään näiden osa-alueiden vahvistamiseen räätälöityjen harjoitusohjelmien ja ohjauksen avulla. Esimerkiksi säännöllinen tasapainoharjoittelu voi vähentää merkittävästi kaatumisriskiä.
Pienilläkin liikuntamäärillä on suuri merkitys hyvinvointiin. Fysioterapialla voidaan hidastaa ikääntymisen vaikutuksia ja ylläpitää toimintakykyä. On parempi tarttua toimeen jo ennen ongelmien syntymistä. Esimerkiksi yli 65-vuotiaille suositellaan lihasvoiman ja tasapainon harjoittamista vähintään kaksi kertaa viikossa.
Fysioterapeutit voivat olla tukena ikääntymisen eri vaiheissa:
Monet ikääntyvät elävät aktiivista elämää, harrastavat liikuntaa ja osallistuvat itselleen mielekkäisiin toimintoihin. Ikääntyminen voi kuitenkin alkaa tuntua kehossa esimerkiksi palautumisen hidastumisena, lihasvoiman vähenemisenä tai tasapainon heikkenemisenä. Fysioterapeutti auttaa tunnistamaan nämä muutokset ajoissa ja tukee turvallista sekä tarkoituksenmukaista liikkumista. Tavoitteena ei ole lopettaa arjen toimintoja ja harrastuksia, vaan mahdollistaa niiden jatkuminen mahdollisimman pitkään ja hyvällä toimintakyvyllä.
Fysioterapeutti arvioi liikkumis- ja toimintakykyä sekä antaa yksilöllistä ohjausta harjoitteluun, aktiiviseen elämäntapaan ja toimintakykyä ylläpitäviin valintoihin. Näin voidaan ennaltaehkäistä toimintakyvyn heikkenemistä ja tukea aktiivista arkea.
Kotikäynneillä toteutettava fysioterapia tukee yksilöllisiä tavoitteita omassa tutussa ympäristössä. Käynneillä harjoitellaan esimerkiksi lihasvoimaa, tasapainoa ja kävelykykyä, jolloin kuntoutuksen jatkaminen käyntien välillä on helpompaa ja arkeen paremmin integroituvaa. Fysioterapeutti auttaa myös kotiympäristön turvallisuuden arvioinnissa sekä mahdollisten apuvälinetarpeiden kartoituksessa.
Äkillisissä muutoksissa, kuten kaatumisen, sairaalajakson tai sairastumisen jälkeen, intensiivisempi fysioterapia voi auttaa palauttamaan menetettyä toimintakykyä ja tukemaan turvallista kotona selviytymistä.
Fyysisen toimintakyvyn ollessa jo selvästi alentunut tai pitkälle edenneessä muistisairaudessa tarvitaan moniammatillista tukea. Fysioterapialla on tällöinkin tärkeä rooli kokonaishyvinvoinnin tukemisessa. Fysioterapian tavoitteena voi olla liikkumiskyvyn ylläpitäminen, turvallisten siirtymisten tukeminen, kivun lievittäminen sekä mahdollisimman hyvän toimintakyvyn säilyttäminen.
Fysioterapia tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia, toimintakykyä ja osallistumista arkeen. Hoivakodeissa ja palveluasumisessa fysioterapeutti ohjaa myös henkilöstöä turvallisissa avustamis- ja siirtotilanteissa sekä auttaa löytämään keinoja ylläpitää asukkaan jäljellä olevaa toimintakykyä.
Ikääntyvien fysioterapiaa toteutetaan joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan:
Mehiläisen fysioterapeutit ovat kokeneita ammattilaisia, jotka ovat sitoutuneet korkeaan laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Ensimmäinen askel kohti parempaa arkea on usein toimintakyvyn arviointikäynti, joka ei vielä sido mihinkään. Arvio antaa arvokasta tietoa sinun tai läheisesi tilanteesta ja auttaa suunnittelemaan tulevaa.
Elämä on liikettä, ja meidän tehtävämme on auttaa pitämään liike jatkuvana kaikissa ikääntymisen vaiheissa.
Blogin ovat kirjoittaneet fysioterapeutti Sofia Ärjä, fysioterapeutti Arja Tiensuu ja fysioterapeutti Petteri Laine