Mehiläinen Siikalatvan kotihoito menestynyt valtakunnallisessa kotihoidon vertaiskehittämisarvioinnissa

Lehdistötiedote 30.11.2021

Nordic Healthcare Group (NHG) arvioi säännöllisesti kotihoidon vertaiskehittämispalvelussa eri kotihoitoyksiköiden toiminnan tuloksia ja auttaa parhaiden käytäntöjen levittämisessä valtakunnallisesti. POPsote liittyi kokonaisuudessaan hankkeeseen syksyllä 2021 ja Mehiläinen Siikalatva oli mukana arvioinnissa ensimmäistä kertaa saaden toiminnastaan erinomaiset tulokset.

- Lähdimme vertaiskehittämisarviointiin mukaan, koska halusimme monipuolista, vertailukelpoista, puolueetonta ja ajantasaista tietoa toiminnastamme. Meillä on Mehiläinen Siikalatvassa 170 kotihoidon asiakasta ja on tärkeää saada selkeä ja monipuolinen kuva omasta toiminnasta, jotta kehittämisen resurssit voidaan suunnata oikein. Siikalatva oli ensimmäistä kertaa arvioinnissa mukana ja sai loistavat tulokset kaikista osa-alueista. Tästä on hyvä jatkaa, iloitsee Mehiläinen Siikalatvan palvelujohtaja Vesa Isoviita.

- Vertaiskehittämisessä ei ole mukana montaa sellaista kuntaa, jolla olisi yhtä hyviä tuloksia niin useilla eri osa-alueilla kuin Siikalatvalla. Siikalatvalla on onnistuttu samanaikaisesti kustannustehokkuudessa, laadussa ja muun terveyspalvelukäytön hallinnassa, toteaa NHG:n analytiikkatyökaluista vastaava johtaja Mikko Ikivuo.

NHG:n Kotihoidon vertaiskehittäminen kattaa yli 40 % kaikista Suomen kunnista ja kaupungeista – 52 kotihoitoyksikköä 121 kaupungista ja kunnasta. Vertaiskehittäminen koostuu kolmesta eri osa-alueesta; säännöllisesti päivittyvästä mittaristosta, tutkimuksellisista teema-analyyseistä sekä vertaiskehittämistilaisuuksista. Vertaiskehittäminen antaa työkalut oman toiminnan ymmärtämiseen, kehityskohteiden tunnistamiseen ja kehityksen seurantaan. Se myös syventää ymmärrystä kotihoidon johtamisen kannalta keskeisistä ilmiöistä ja tarjoaa ammattilaisfoorumeita parhaiden käytäntöjen jakamiseen ja verkostoitumiseen.

Arvioinnin perusmittaristo kattaa reilusti yli 20 toiminnan mittaria neljästä eri johtamisnäkökulmasta; asiakasrakenteesta ja asiakkaiden toimintakyvystä, laadusta, henkilöstöstä ja työhyvinvoinnista sekä tehokkuudesta ja kustannuksista.

Vertaiskehittämisen keskeiset hyödyt ovat tiedolla johtaminen, vertailu ja toisilta oppiminen sekä johtamisen tuki. Vertaiskehittämiseltä odotetaan tietojohtamista tukevaa tietoa nykytoiminnasta sekä uusia keinoja kehittää toimintaa kustannusvaikutteisesti.

- Olemme tehneet NHG:llä kotihoidon vertaiskehittämistä jo vuodesta 2015. Keskeistä on parhaiden toimintamallien tunnistaminen ja niiden jakaminen laajasti muidenkin käyttöön – siis toisilta oppiminen, sanoo kotihoidon vertaiskehittämisen tuotepäällikkö Antti Niemi NHG:ltä.

- Ikääntyneiden määrä on voimakkaassa kasvussa ja erityisesti kotona asumista tukevien ratkaisujen ja yksinäisyyttä ehkäisevien palveluiden kysyntä kasvaa. Kotihoidon toiminnan kehittämisen tulee olla keskeisessä roolissa, ja vertaiskehittämiseltä odotamme tukea tiedon analysointiin sekä vertailukohteiden hyödyntämiseen hyvien käytänteiden pohjalta, päättää Arja Akbaba, ikääntyneiden palvelupäällikkö Siikalatvalta.