Mehiläinen Länsi-Pohja Oy onnistui ensimmäisen ulkoistusvuoden tavoitteissaan

Lehdistötiedote 18.6.2019

Mehiläisen sekä Meri-Lapin kuntien yhteisyritys Mehiläinen Länsi-Pohja Oy on onnistunut ensimmäisen vuoden aikana varmistamaan laadukkaat paikalliset terveydenhuollon palvelut, parantamaan niiden asiakaslähtöisyyttä ja kustannustehokkuutta sekä lanseeraamaan 24/7 etävastaanottopalvelut alueen asukkaille.

Keskeiset osat Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnasta sekä alueen kuntien perusterveydenhuollon palveluista siirtyivät Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n tuotantovastuulle 18.6.2018. Ulkoistuksen kiinteän hinnan lähtökohtana oli vuoden 2016 kuntien ja sairaanhoitopiirin oman toiminnan vastaavan kustannustason alittaminen. Vuoden 2018 aikana Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n liikevoitto oli 4,5% liikevaihdosta. Vuoden 2019 luvut raportoidaan aikanaan vuoden 2019 tilinpäätöksen yhteydessä.

- Ensimmäinen väistämätön tehtävämme oli saada yhteisyrityksen toiminta paitsi käyntiin, myös kannattavaksi. Tämä vaati kustannustehokkuuden ja asiakaslähtöisyyden parantamista. Tämän pohjalta aloitimme kehitystyön, joka tuotti tuloksia ja Mehiläinen Länsi-Pohja on tänään kannattava ja kehittyvä palveluyhtiö, toteaa Mehiläinen Länsi-Pohjan toimitusjohtaja Lasse Männistö.

Palveluiden kehittäminen tärkeä painopiste

Keväällä Kemin, Tornion ja Keminmaan asukkaille avattiin maksuton 24/7 etävastaanottopalvelu. Digiklinikka palvelee yli 50 000 alueen asukasta ensimmäistä kertaa osana alueen julkista perusterveydenhuoltoa. Länsi-Pohjan Digiklinikalla hoidetaan jo tällä hetkellä kuukausittain yli 400 perusterveydenhuollon lääkärivastaanottoa ja näihin liittyvää tarvetta ilman fyysistä vastaanottoa ja määrä kasvaa kuukausittain.

- Asiakkaiden kysyntä palvelulle on ylittänyt odotukset ja on hienoa, miten monet asiat on voitu hoitaa asiakkaan kannalta helposti ja nopeasti. Tämä vapauttaa resursseja muualla perusterveydenhuollossa vaativampien potilastapausten hoitoon, Männistö kertoo.

Hoitoon pääsyä erikoissairaanhoidossa on kyetty lyhentämään selvästi lähetteiden käsittelyn tehostamisen kautta. Palvelulinjoilla on lisäksi aloitettu lukuisia kehityshankkeita, jotka tähtäävät hoitoprosessien sujuvoittamisen ohella esimerkiksi asiakaslähtöisyyden nostamiseen tai resurssien tarpeen ja tarjonnan parempaan kohtaamiseen - esimerkkinä keskitetty puhelimitse toimiva hoidon tarpeen arviointi, joka palvelee asiakkaita myös ilta-aikoina.

Myönteiset näkymät tulvaisuuteen

Mehiläinen Länsi-Pohjan näkymät vuodelle 2019 ovat myönteiset. Muutos haastaa tekemään tulevaisuudessa asiat entistäkin paremmin.

- Ensimmäisen vuoden tekeminen ja tulokset antavat vahvan pohjan Mehiläinen Länsi-Pohjan toimintaan ja sen kehittämiseen. Toisena toimintavuonna keskitymme esimerkiksi hoitopolkujen uudistamiseen ja hoidon laadun ja vaikuttavuuden mittaamiseen. Katsomme tulevaisuuteen luottavaisin mielin tavoitteenamme visiomme mukaisesti olla Suomen paras ja laadukkain asiakaslähtöinen terveyspalveluiden tuottaja, Männistö toteaa lopuksi.