24.4.2024

Alankomaiden suurin perusterveydenhuollon toimija Arts en Zorg Group palvelee väestön perusterveydenhuollon lisäksi laajasti erilaisia potilasryhmiä, kuten esimerkiksi sotilashenkilöstöä ja turvapaikanhakijoita. Yhtiö käyttää BeeHealthyn alustaa valtakunnallisesti Gezond.nl -brändillä toimivassa perusterveydenhuollon palvelussaan.
Gezond.nl on luonut BeeHealthyn alustaa hyödyntämällä tehokkaan ja innovatiivisen hybridihoitomallin, jossa potilaita hoidetaan oikea-aikaisesti, heille parhaiten sopivassa kanavassa. Hoitomalli edistää hoidon jatkuvuutta, potilastyytyväisyyttä sekä rakentaa tulevaisuuden tarpeisiin sopivaa perusterveydenhuoltoa.
- Ensimmäisen yhteistyövuotemme tulokset ovat erinomaisia. Palvelu on otettu käyttöön vaivattomasti, ja jopa 75 % potilaskontakteista ratkaistaan keskitetyllä digiklinikalla. Kokonaiskontaktien määrä ei ole muuttunut, vaan ainoastaan kanava, jossa ne hoidetaan. Uuden toimintamallin ansiosta tarve fyysisiin käynteihin on laskenut 40 %. Tulos osoittaa onnistumisemme tavoitteessamme edistää tulevaisuuden kestävää hoitomallia niin, että säilytämme samalla hoidon laadun, sanoo johtaja Sanne van Duin Gezond.nl:stä.
Potilaan ensikontakti tapahtuu Gezond.nl:ssä potilassovelluksessa. Sieltä kysymykset ohjataan keskitettyyn digiklinikkaan, jota hoitavat verkossa toimivat yleislääkärit. Potilaat saavat avun kysymyksiinsä digitaalisesti tai heidät ohjataan tarvittaessa fyysiselle vastaanotolle omalle lääkärilleen. Alusta mahdollistaa myös omien terveystietojen, laboratoriotulosten ja potilastietomerkintöjen tarkastelun. Alustalla pilotoidaan myös elämäntapavalmennuksia.
- Potilastyytyväisyys Gezondn.nl:ssä on korkea ja keskiarvo nousee tasolle 4,6/5. Potilaat arvostavat mahdollisuutta puhua suoraan yleislääkärille sovelluksen kautta ilman ajanvarausta – keskimäärin vain kahden minuutin odotusajalla. Gezond.nl:n verkossa toimivat yleislääkärit arvostavat puolestaan alustan mahdollistamaa työn joustavuutta. Kivijalkatoimipisteiden yleislääkärit, itseni mukaan lukien, arvostavat mahdollisuutta käyttää enemmän aikaa juuri niihin potilaisiin, jotka sitä tarvitsevat. Tämä on mahdollista käyntimäärien laskiessa, lisää lääketieteellinen johtaja, yleislääkäri Leontien Molenaar Gezond.nl:stä.
Sanne van Duin on tyytyväinen myös BeeHealthyn ja Gezond.nl:n väliseen yhteistyöhön, jossa ei keskitytä pelkästään teknologiaan, vaan sen lisäksi yli rajojen jaetaan myös parhaita kliinisiä käytäntöjä ja terveydenhuollon innovaatioita.
- Olemme vaikuttuneita tuloksista, jotka Gezond.nl on saavuttanut alustamme avulla. Kokemukset tekevät näkyväksi BeeHealthyn alustan arvolupauksen erinomaisella tavalla. Odotamme innolla yhteistyöllemme pitkäaikaista jatkoa, päättää BeeHealthyn toimitusjohtaja Oskari Eskola.