Leena Aaltonen

Fysioterapeutti
Kela-aikoja vapaana

Minulla on työkokemusta yli 40 vuotta erityisesti vauvojen, lasten ja nuorten sekä osin aikuisten fysioterapiasta ja erityisesti neurologisesta fysioterapiasta. Olen suuntautunut koko työurani aikana erityisesti vauvojen, lasten ja nuorten neurologisiin koulutuksiin. Neurologista koulutusta olen täydentänyt kinesioteippaus-, faskia-, ja tuki- ja liikuntaelimistön sekä erityisesti rankaperäisten ongelmiin kohdistuvilla koulutuksilla, jotta olen saanut lisää työkaluja kohdata neurologisen asiakkaan tuki- ja liikuntaelinongelmia.

Olen tehnyt oman koirani (kk kääpiömäyräkoira) Viivin kanssa koira-avusteista fysioterapiaa, joka on tuonut oman lisänsä lasten neurologiseen fysioterapiaan. Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n soveltuvuustesti on suoritettu vuonna 2018. Viivi käy koulutuksessa jatkuvasti ja hän on innokas oppija sekä työskentelee mielellään lapsien kanssa.

Lisäksi olen tehnyt arpikudoshoitoja vauvojen, lasten ja nuorten kanssa.

Teen työtä osa-aikaisesti vastaanotolla, koti-, koulu- ja päiväkotikäynteinä. Parhaiten minut tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Fysioterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Fascia/Faskia/Lihaskalvokäsittelyt
  • Lasten fysioterapia
  • Kinesioteippaus

Kielitaito

  • suomi, työkieli

Palvelut

  • Fysioterapiakäynti

Toimipisteet

Fysios Mehiläinen Turku Variaatio
Kaarningonkatu 2
Puhelin, Ajanvaraus010 237 700Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 237 700Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Fysioterapiakäynti
    Hinta-arvio 77.25-89.25 € (*77.25-89.25 €)