Stetoskooppi, lääkäri
 
Merimieslääkärit, jotka ovat suorittaneet koulutuksen merialan työolosuhteista ja terveysvaatimuksista, kirjoittavat merimieslääkärintodistuksen.

Merimiestodistusta varten lääkäri tekee asiakkaalle perustustutkimuksen, johon kuuluu muun muassa verenpaineen mittaus, keuhkojen ja sydämen kuuntelu sekä kuulo- ja näkötestit. Lisäksi testataan muun muassa värinäkö ja otetaan virtsanäyte. 

  • Kaikki merimieslääkärit kirjoittavat merimieslääkärintodistuksia.
  • Ensimmäinen merimiestodistus on hankittava merimiesterveyskeskuksesta. Listausta merimiesterveyskeskuksista ja merimieslääkäreistä ylläpitää Valvira.
  • Mehiläisessä tehty 1. todistus on voimassa kolme kuukautta, jonka jälkeen todistus on haettava merimiesterveyskeskuksesta.
  • Uusintatodistuksia saavat tehdä kaikki merimieslääkärit.

Huomioi myös nämä:

  • Kun työntekijä tarvitsee työn vuoksi merimieslääkärintodistusta, on hyvä ottaa yhteyttä omaan työterveyshoitajaan ja selvittää kuka todistuksen kirjoittaa. 
  • Todistusta tarvitsevan opiskelijan kannattaa ottaa mukaan vastaanotolle oppilaitoksen kirje, sillä osa merenkulkuoppilaitoksista vaatii muun muassa thorax-röntgenin.