Verivirtsaisuudella eli hematurialla tarkoitetaan normaalia suuremman punasolumäärän erittymistä virtsaan. Se voi olla silminnähtävän runsasta tai vain mikroskoopilla havaittavaa veren esiintymistä virtsassa.

Verivirtsaisuuden oireet

Silmälle näkyvää virtsan verisyyttä on aina pidetty merkkinä vakavasta sairaudesta. Silminnähtävä verivirtsaisuus saa nykyäänkin ihmisen hakeutumaan viivyttelemättä terveydenhuollon piiriin. Virtsa on silminnähden veristä, kun siinä on noin prosentin verran verta. Mikroskooppinen, silmälle näkymätön verivirtsaisuus on huomattavasti yleisempää, mutta silti se voi olla merkki yhtä vakavasta sairaudesta kuin makroskooppinen verivirtsaisuus.

Verivirtsaisuus voi olla luonteeltaan ohimenevää, ajoittaista tai jatkuvaa. Siihen voi liittyä myös muita oireita kuten esimerkiksi virtsaamiskipuja, kirvelyä, kylkikipua tai kuumetta.

Verivirtsaisuuden syyt

Verivirtsaisuus voi olla peräisin mistä tahansa virtsateiden alueelta. Ylemmistä virtsateistä tai virtsarakosta tuleva veri pääsee virtsarakossa sekoittumaan tasaisesti virtsaan, jolloin virtsa on kauttaaltaan veristä. Rakon pohjasta ja eturauhasen kohdalta tuleva verenvuoto voi ilmetä virtsaamisen alussa tai lopussa. Voimakkaassa verenvuodossa voi virtsassa olla helakanpunaisia hyytymiä.

Mikäli raju vuoto tulee rakkotason yläpuolelta, liittyy siihen usein kipua, joka muistuttaa virtsakivikohtausta hyytymien tukkiessa ajoittain virtsan kulun virtsanjohtimessa. Vaikein verivirtsaisuuden muoto on hemotamponaatio, jolla tarkoitetaan virtsarakkoon kehittyneiden hyytymien aiheuttamaa virtsaumpitilannetta.

Tihentynyt virtsaamistarve ja kivulias virtsaaminen viittaavat virtsarakon tulehdukseen. Tämä on nuorilla naisilla yleinen verivirtsaisuuden syy. Noin viikko tulehduksen hoidon jälkeen otettu uusi virtsanäyte ratkaisee, ovatko lisätutkimukset tarpeen.

Virtsateiden pahanlaatuiset kasvaimet aiheuttavat verivirtsaisuutta. Lisäksi verivirtsaisuus voi liittyä munuaisten pahanlaatuisiin ja hyvänlaatuisiin kasvaimiin sekä munuaisvammoihin. Virtsatiekivet, virtsatietulehdukset, virtsatievammat, eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu ja eturauhassyöpä voivat myös olla verivirtsaisuuden takana. Jotkin lääkkeet saattavat aiheuttaa verivirtsaisuutta kuten myös monet munuaissairaudet.

Virtsan veri paljastuu usein sattumalta

Valtaosa oireettomista mikroskooppisista verivirtsaisuustapauksista löytyy sattumalta, esimerkiksi terveystarkastuksen yhteydessä. Enemmistöltä oireettomista potilaista ei tutkimuksissa löydy merkitsevää kiireistä hoitoa vaativaa syytä.

Verivirtsaisuuden taustalla olevan vakavan sairauden riskitekijöihin kuuluvat yli 40 vuoden ikä, tupakointi, tietyt kipulääkkeet (fenasetiini), lantion alueen sädehoito, virtsaamiseen liittyvät ärsytysoireet, sairastetut virtsatietulehdukset, syklofosfamidi ja työperäinen altistuminen väriaineille, bentseeneille ja aromaattisille amiineille.

Tutkimukset etenevät portaittain

Nopein tapa virtsan punasolujen osoittamiseen on liuskatutkimus. Vapaana virtsassa tai punasoluissa oleva hemoglobiini toimii katalysaattorina liuskatestissä ja johtaa värin muutokseen merkkinä verestä virtsassa. Liuskatutkimus vastaa kyllä tai ei kysymykseen, onko potilaalla hematuria. Jos liuskatesti on positiivinen, tutkitaan virtsan sakka eli sedimentti mikroskoopilla. Jos se on negatiivinen, ei lisätutkimuksiin ole aihetta.

Mikäli potilaalla on selviä riskitekijöitä taustalla (tupakointi, altistuminen tietyille kemikaaleille, tms.) voidaan jo yhden positiivisen sedimenttivastauksen jälkeen käynnistää urologiset selvitykset. Punasolulieriöt ja/tai dysformiset punasolut virtsassa, merkittävä proteiinimäärä virtsassa ja munuaisten vajaatoiminta viittaavat yleensä munuaisperäiseen sairauteen. Tavallisesti tutkimuksia jatketaan virtsan irtosolututkimuksella syövän poissulkemiseksi.

Röntgentutkimuksilla tietoa syistä

Verivirtsaisuustutkimuksiin kuuluvat myös röntgentutkimukset, joilla pyritään löytämään tai poissulkemaan munuaissyöpä, munuaisaltaan tai virtsanjohtimen syöpä, virtsakivet ja munuaistulehdus. Aiemmin tutkimuksissa käytettiin paljon virtsateiden varjoainekuvausta, mutta nykyään virtsaelinten ultraääni ja tietokonetomografia ovat syrjäyttäneet sen ensisijaisina tutkimuksina.

Myös magneettia voidaan käyttää varjoainetehosteisen tietokonetutkimuksen sijaan, mutta tietokonetomografia on usein edullisempi ja helpommin saatavilla. Tietokonetomografia on erittäin hyvä virtsakivien, munuaisinfektion tai -märkäpesäkkeen diagnosoimiseen. Sen kyky löytää kivitauti on 94-98% verrattuna varjoainekuvauksen 52- 59%:iin ja ultraäänen 19%:iin.

Virtsarakon tähystys

Kun verta on todettu virtsassa, on yleensä vielä tehtävä virtsarakon tähystys eli kystoskopia rakon patologisten löydösten, kuten kasvainten poissulkemiseksi. Virtsarakon tähystyksessä nähdään kauttaaltaan rakon limakalvo, virtsanjohdinaukot ja virtsaputki. Diagnostinen kystoskopia tehdään tavallisesti paikallispuudutuksessa käyttäen joko jäykkää tai taipuisaa kystoskooppia. Virtsaputken luonnolliseen muotoon mukautuvan taipuisan instrumentin käyttö on usein varsinkin miespotilaalle miellyttävämpää ja siihen liittyy vähemmän toimenpiteen jälkeisiä ärsytysoireita. Myös esivalmistelu ja potilaan asento tutkimuksen aikana ovat yksinkertaisemmat.

Tutkimuksen tarkkuus on samaa luokkaa kuin jäykällä tähystimellä. Tähystyksessä käytetään apuna kirkasta huuhtelunestettä, jonka avulla rakon seinämän poimut saadaan suoristumaan ja näin rakon limakalvo kokonaisuudessaan näkyviin. Laitteen optiikkaan voidaan liittää kamera, mikäli kuva halutaan saada televisiomonitoriin. Toimenpide tehdään steriilisti ja limakalvopuudutuksessa poliklinikan toimenpidehuoneessa. Tähystys vie potilaasta ja tekniikasta riippuen aikaa 15 - 30 minuuttia.

Jaa