Vatsan hyvinvointi

Vatsaoireet ovat hyvin yleinen vaiva ja vatsavaivoja aiheuttavat monet eri tekijät. Vatsaoireiden syitä ja hoitomahdollisuuksia kannattaa selvittää siinä vaiheessa, kun vaivat alkavat haitata elämää. Jos et suoraan tiedä kenen puoleen kääntyä, asiakaspalvelumme auttavat sekä lääkärimme osaavat ohjata sinut tarvittaessa oikean asiantunijan luokse. Jos äkillinen ja vakava vatsakipu iskee, kannattaa lääkäriin hakeutua nopeasti ja etsiä esimerkiksi lähin Mehiläisen Akuuttipäivystys.

Milloin vatsaoireiden kanssa lääkäriin?

Ohimenevät ja kevyet vatsaoireet eivät juuri vaadi lääkärin arviota.

Jos vatsavaivojen oire on esimerkiksi jokin seuraavista, kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen:
• Suolen toiminnassa tapahtuu yllättäviä ja rajuja muutoksia ummetuksen tai ripulin suuntaan.
• Suolen toiminta alkaa vaihdella merkittävästi.
• Ulostaminen on vaikeaa.
• Uloste on veristä tai limaista.
• Uloste on mustaa.
• Vatsakivut toistuvat usein.
• Laihtuminen
• Ruokahalu katoaa.
• Anemia.

Tähystykseen voi hakeutua myös oma-aloitteisesti. Tähystystä suositellaan, jos lähisuvussa on esiintynyt syöpää mahalaukun tai suolen alueilla, vaikkei vaivoja tai oireita olisikaan. Tutkimukset pyritään tekemään mahdollisimman miellyttävästi, eikä niitä kannata jännittää.

Miten vatsakipuja ja -vaivoja tutkitaan?

Perustutkimuksiin kuuluu lääkärin tekemä yleistutkimus. Tutkimuksia täydennetään peruslaboratoriokokeilla. Näitä ovat yleensä:

  • hemoglobiini,
  • tulehdusarvot,
  • laktoosi-intoleranssitutkimukset,
  • keliakiavasta-aineet sekä
  • helikobakteeritestit.

Osalta tarkistetaan lisäksi veren maksa- ja haima-arvot. Jos syitä oireisiin ei näillä tutkimuksilla löydetä, harkitaan perusteellisempaa ruuansulatuskanavan ja vatsan alueen tutkimuksia. Näitä ovat mahalaukun tähystys ja paksusuolen tähystys.

Mahalaukun tähystys

Mahalaukun tähystys eli gastroskopia tehdään, kun lääkäri epäilee hoitoa vaativaa sairautta ruokatorven, mahalaukun tai ohutsuolen alkuosan alueella.

Tähystyksen avulla voidaan diagnosoida esimerkiksi mahahaava tai keliakia. Tutkimuksen yhteydessä voidaan ottaa koepaloja ja poistaa polyyppeja.

Lue lisää tähystyksistä

Mahalaukun ja suolen tähystys

Paksusuolen tähystys

Paksusuolen tähystys eli kolonoskopia tehdään, jos oireet viittaavat peräsuolen tai paksusuolen sairauksiin. Usein päädytään tekemään sekä mahalaukun että paksusuolen tähystys, jotta vatsavaivojen syy saadaan selvitettyä. Paksusuolen tähystystutkimus edesauttaa varhaista diagnosointia ja hoitoon pääsyä.

Lue lisää paksusuolen tähystyksestä

Mihin tarvitaan paksusuolen tähystystä

Kolonoskopia eli paksusuolen tähystys

Suolistoon näkee vain tähystimellä

Mistä vatsakipu johtuu?

Noin 40 % väestöstä kärsii ylävatsavaivoista jossain kohtaa elämäänsä. Refluksitaudin pääoireena sen sijaan on närästys, jolloin mahalaukun hapanta sisältöä nousee ruokatorven puolelle. Suolen toiminnassa voi myös tapahtua muutoksia.

Iän myötä suolen toiminta hidastuu, peräpukamat alkavat oireilla ja voi ilmetä suolen umpipussitautia eli divertikuloosia. Myös suolen hyvän- ja pahanlaatuiset kasvaimet lisääntyvät nopeasti 50 ikävuoden jälkeen.

Monelle naiselle alavatsakivut ovat  tuttu vaiva. Ne saattavat johtua gynekologisista tekijöistä, jotka selviävät parhaiten gynekologin vastaanotolla.

Lue lisää ylävatsaoireista

Lue lisää alavatsakivuista

Lue lisää ärtyneestä suolesta ja muista kroonisista suolistovaivoista

Lue lisää närästyksestä ja refluksista

Lue lisää ruokavaliosta

Jaa