Vuosittain Suomessa ilmenee 15 000 värttinäluun murtumaa. Näitä murtumia esiintyy kaikenikäisillä. Yleensä vamma tulee henkilön kaatuessa ojennetun käden varaan, mutta murtuma voi liittyä myös korkeaenergisiin vammoihin kuten liikennevammoihin.

Värttinäluun murtumatyyppejä on monia erilaisia. Lapsilla esiintyy mm. pajunoksamurtumia ja kasvulevyn kautta kulkevia murtumia. Tyypillisessä murtumassa värttinäluun nivelpinta kääntyy ylöspäin. Korkeaenergisissä vammoissa tai iäkkäämmillä potilailla murtuma on usein pirstaleinen. Diagnostiikassa löytyviä tyypillisiä oireita ja löydöksiä ovat kipu, särky, turvotus ja ulkoinen virheasento. Lopullinen diagnoosi varmistuu röntgenkuvalla.

Miten hoidetaan?

Hiusviivamurtumat ja murtumat, joiden asento on alun perin hyvä tai erinomainen, voidaan hoitaa kipsaamalla, jolloin käsivarteen asetetaan kämmenselän puolelle kipsilasta, ja ranne pidetään 2-4 viikkoa ns. neutraaliasennossa.  Jos murtuma on dislokoitunut eli siirtynyt, alkuvaiheen hoito on murtuman paikalleen asettaminen ja kipsaus käsivarren kämmenselän puolelle kipsilastalla. Tässä vaiheessa on syytä kiinnittää huomioita siihen, että käsi ja ranne kipsataan hyvään asentoon. Jos murtuma saadaan vetämällä hyvään asentoon, kipsi jätetään, ja murtuma tulee röntgenkuvata noin viiden ja kymmenen vuorokauden kuluttua tapaturmasta asennon tarkistamiseksi. Tarvittaessa voidaan kuvata vielä 14-21vrk:n kuluttua. Kokonaiskipsausaika on tavallisimmin 4-6 viikkoa. Jos murtumaa ei saada vetämällä hyväksyttävään asentoon, tai kipsihoidon aikana murtuman asento huononee, on syytä harkita leikkaushoitoa.

Yksinkertaisin menetelmä on murtuman asettaminen paikalleen piikeillä. Tällöin röntgenkontrollissa piikit asetetaan murtumarakoon, ja piikeistä vääntämällä murtunut pala asetetaan paikalleen. Jos värttinäluun kämmenselän luunkuorikerros on alun perin pirstaloitunut tai murtuma on muuten pirstaleinen, murtuma voi liikkua kipsihoidon aikana. On myös mahdollista, ettei murtumaa tällaisessa tapauksessa saada vetämällä hyvään asentoon.

Näissä tapauksissa, kuten korkeaenergisissä vammoissakin, on syytä harkita varhaisessa vaiheessa leikkaushoitoa. Nykyisin on käytettävissä runsaasti kehittyneitä kiinnitysvälineitä, jotka soveltuvat myös laadultaan huonomman luun ruuvaamiseen, joten yhä iäkkäämpiä potilaita ja yhä vaikeampia murtumia on mahdollista hoitaa leikkaamalla. Yleinen hoitomenetelmä monessa Suomen sairaalassa on edelleen nk. ulkoinen kiinnitys eli Hoffmanin laite. Ajatus perustuu olettamukseen, että kädestä vetämällä nivelsiteiden kautta murtuman palat saadaan paikalleen.

Yleisin oheisvamma kohdistuu peukaloon ja keskihermoon

Rannemurtumaan liittyy tiettyjä liitännäisvammoja, joista yleisimmät ovat peukalon pitkän ojentajajänteen vaurio ja keskihermon pinnetila. Peukalon ojentajajännevaurion tunnistaa siitä, kun peukalon kärkinivelen ojennus katoaa kipsihoidon aikana tai pian kipsin poiston jälkeen. Hoitona on jännesiirto etusormesta. Keskihermon pinteen tyypillisiä oireita ovat puutuminen, pistely ja tunnottomuus peukalossa, etusormessa ja keskisormessa. Kädessä saattaa olla myös kova särky. Hoidoksi saattaa riittää kipsisidoksen avaaminen, mutta joskus joudutaan turvautumaan leikkaushoitoon.

Jälkihoito ja kuntoutus

Kipsin poiston jälkeen alkaa käden kuntoutusvaihe. Kuntoutus kestää murtumasta ja hoitomenetelmästä riippuen muutamia viikkoja, jopa useita kuukausia. Kuntoutuminen ja sen edistyminen ovat usein riippuvaisia siitä, millaisessa asennossa käsi ja ranne ovat hoidon aikana olleet. Värttinäluun murtuma on erittäin yleinen vamma, jota esiintyy kaikenikäisillä, ja johon kuluu vuositasolla runsaasti terveydenhoidon ja sairaanhoidon varoja. Oikein valitulla alkuhoidolla vammasta aiheutuva haitta saadaan mahdollisimman pieneksi.

Jaa