Tilapäisistä unihäiriöistä kärsii lähes jokainen jossakin elämänsä vaiheessa. Uniongelmien pitkittyessä on syytä hakea niihin apua.

Unihäiriöiden syyt

Yksi tavallisimmista unihäiriöiden syistä on unettomuus. Se ilmenee esimerkiksi nukahtamisvaikeutena tai unessa pysymisen vaikeutena, jolloin ihminen herää yöllä kesken unien.

Unihäiriöitä aiheuttaa myös uniapnea. Sen syntymiseen vaikuttavat epäsäännölliset elämäntavat, ylipaino, liikunnan puute, epäterveellinen ravinto ja stressi. Uniapneapotilaille tyypillisiä oireita ovat kuorsaaminen sekä yölliset hengityskatkokset. Päiväaikaisia uniapnean oireita ovat väsymys, ärtyneisyys, aloitekyvyttömyys ja keskittymiskyvyn huononeminen.

Unta häiritsee myös levottomat jalat -oireyhtymä, jossa jalat tuntuvat levossa jännittyneiltä, kivuliailtakin ja niitä on pakko liikutella tunteen helpottamiseksi. Levottomista jaloista kärsivillä esiintyy unessa ns. jaksottaisia raajaliikehäiriöitä, jolloin jalat ”vatkaavat” pitkin yötä ihmisen nukkuessa. Tämä rikkoo yöunta ja ihminen herää aamulla väsyneenä. 

- Uniongelmien syyt löytyvät usein omista elintavoista, kertoo unilääketieteen asiantuntija, dosentti, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Henri Tuomilehto Jyväskylän Mehiläisestä. Hänen mukaansa unihäiriöiden hoidossa ongelmana on usein se, että niitä hoidetaan heti unilääkkeillä, pureutumatta tarkemmin ongelman taustalla vaikuttaviin syihin.

- Unilääkkeet soveltuvat hyvin tilapäiseen käyttöön, mutta jos niitä joutuu käyttämään kuukausi- tai vuosikaupalla, ollaan menty jo väärään suuntaan. Unitutkimuksiin kannattaa hakeutua, jos ei herää aamulla virkeänä, takki on töistä palatessa aina tyhjä, eikä kotona jaksa tehdä mitään. Uniongelmat ovat kuin kroonisia sairauksia, jotka alkavat jostakin lievästä häiriöstä mutta jotka pahenevat ajan myötä. Ongelmiin kannattaa puuttua ajoissa, Tuomilehto muistuttaa.

Unirekisteröinti

Unihäiriöiden hoito aloitetaan perusteellisella potilaan oireiden kartoituksella, jonka jälkeen hänelle tehdään unirekisteröinti-tutkimus.

– Unirekisteröinti on tärkeä diagnostiikan sekä hoidon seurannan apuväline. Tuloksien perusteella tiedän tarkalleen mitä hoidan. Rekisteröinti antaa potilaalle luottamuksen siihen, että hoito pohjautuu mitattaviin asioihin, Tuomilehto tähdentää.

Unirekisteröinti tapahtuu siten, että potilas tulee vastaanotolle sovittuna iltapäivänä ja hoitaja asettaa hänen kehoonsa unen aikaista tilaa arvioivat mittausvälineet. Potilas palaa kotiinsa, nukkuu siellä yön ja tulee aamulla vastaanotolle, missä hoitaja purkaa laitteen. Unimittari paljastaa monia uniongelman selvittämisen kannalta olennaisia asioita, joita käydään läpi lääkärin vastaanotolla.

- Aivosähkökäyrän kautta näemme onko potilaan yöuni rikkonaista. Hengitystoimintaa arvioimalla saamme selville liittyykö eri nukkuma-asentoihin hengityskatkoksia. Lisäksi näemme potilaan hapetuksen, mahdolliset rytmihäiriöt, yön aikaisen syketason sekä raajojen liikkeet, joista voimme päätellä onko hänellä jaksottainen raajaliikehäiriö. Rekisteröinti paljastaa myös potilaan yölliset havahtumiset. Unihäiriöiden taustalla on usein toistuvia yöllisiä 10-20 sekunnin heräämisiä, joista potilas ei itse tiedä mitään. Havahtumisten määrän ollessa poikkeavan suuri voimme päätellä, että unihäiriön aiheuttaa unirytmin rikkoutuminen, mikä puolestaan johtaa päiväväsymykseen. Rekisteröinti ilmoittaa myös potilaan yölliset verenpaineen vaihtelut. Sen kautta selviää liittyykö verenpaine uniapneaan eli nouseeko verenpaine yöllä ihmisen nukkuessa, vaikka sen pitäisi normaalisti laskea. Rekisteröinti antaa työkalut lääkärille ja myös potilaat saavat tietoa siitä, mitä heidän elimistössään yön aikana tapahtuu.

Yksilöllinen hoito unihäiriöihin

Unihäiriöiden hoito räätälöidään ongelman mukaan. Unettomuuden hoidossa auttavat monesti toiminnalliset muutokset kuten rentoutumisen oppiminen. Uniapnean suurin riskitekijä on ylipaino, joten sitä pystytään hoitamaan laihduttamalla. Levottomien jalkojen hoidossa voi lääkehoito olla usein tarpeen.  

– Unihäiriöt ovat hyvin yleinen ja usein moniulotteinenkin ongelma, mutta niitä voidaan menestyksekkäästi hoitaa ja saada ihmisen elämänlaatu korjaantumaan, Tuomilehto kiteyttää.

Jaa