Kun työkyky on uhattuna tai sairausloma pitkittyy, työvalmentaja voi auttaa takaisin töihin. Mehiläisen uusi työvalmennuspalvelu on ensimmäinen laatuaan koko Suomessa.Kun työkyky on uhattuna tai sairausloma pitkittyy, työvalmentaja voi auttaa takaisin töihin. Mehiläisen uusi työvalmennuspalvelu on ensimmäinen laatuaan koko Suomessa.

Viime syksynä aloittanut Mehiläisen työvalmentaja Riia Astola-Pöllänen on ehtinyt räätälöidä ratkaisuja jo useille työkyvyttömyyden riskissä oleville työntekijöille. Palvelu laajenee toukokuussa, kun Mehiläisessä aloittaa toinen työvalmentaja.

– Tavoitteena on pitää ihmiset työelämässä tai auttaa heitä palaamaan sinne, jokaisen oman motivaation ja mahdollisuuksien mukaisesti. Joskus muutokset työoloissa riittävät, joskus on etsittävä kokonaan uusia vaihtoehtoja, toteaa Astola-Pöllänen.

Työntekijät tulevat työvalmentajan pakeille joko työterveyshuollon tai työnantajan lähettämänä, joskus myös eläkevakuutus- tai vahinkovakuutusyhtiöiden aloitteesta. Pääosalla asiakkaista on työterveyshuolto tai muu hoitosuhde Mehiläisessä, mutta työvalmentajan palveluita voivat hankkia muutkin kuin asiakasyritykset. Lisäksi palveluja voidaan tuottaa Helsingistä käsin myös muualle Suomessa.

– Työvalmentajana etsin järkevintä ja oikeudenmukaisinta ratkaisua asiakkaalle. Painopiste on siinä, mikä on ihmisen jäljellä oleva työkyky, eli mitä hän voi vielä tehdä, kun terveydelliset rajoitukset otetaan huomioon.

Nopea puuttuminen auttaa

Mitä aiemmin työterveyshuolto puuttuu työkyvyttömyyden uhkaan, sitä valoisammalta työntekijän paluu työelämään näyttää. Työterveyshuollon kanssa yhteistyössä toimiva työvalmentaja pääsee työstämään asiakkaan tilannetta heti, kun ensimmäiset signaalit työkyvyttömyyden uhasta saadaan.

– Monet pitkillä sairauslomilla tai kuntoutustuella olevat ihmiset ovat aika hukassa tulevaisuutensa suhteen, koska listaa vaihtoehdoista ei ole missään valmiina. Ihmiset eivät esimerkiksi tiedä, mikä järjestelmä korvaa mitäkin.

Tervetullut apu tähän saumaan on työvalmentajan rautainen asiantuntemus, jota Astola-Pölläselle on kertynyt aiemmista työpaikoistaan Kelassa ja Vakuutuskuntoutus VKK:ssa.

Kun työvalmentaja saa toimeksiannon, hän sopii tapaamisen asiakkaan kanssa, arvioi tämän tilanteen ja antaa yksilöohjausta eri vaihtoehtojen kartoittamiseen. Yleensä tarvitaan useita tapaamisia ja puhelinkeskusteluja, kunnes tilanne alkaa selkiytyä.

Yhteistyö laajenee

Työvalmentajan tyypillisin asiakas on tuki- ja liikuntaelinvaivoista tai masennuksesta ja työuupumuksesta kärsivä ihminen. Varsinkin masennuksesta toipuvien voi olla vaikea palata vanhaan työhön, koska työympäristö usein nostaa pintaan sairastumiseen liittyvät muistot.

– Jos paluu entiseen työhön ei onnistu, mietin asiakkaan kanssa, miten on viisasta edetä askel askeleelta. Pysyviä tuloksia saadaan, kun muistetaan realiteetit ja toimitaan jokaisen oman motivaation suuntaisesti.

Mehiläisen työvalmennuspalvelu on osa ammatillista kuntoutusta, jota kaikki työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöt voivat hyödyntää osana omaa palveluvalikoimaansa. Lisäksi työnantajat voivat ostaa työvalmentajan palveluita myös tilanteissa, joissa työsuhde on päättynyt ja työntekijä tarvitsee ohjausta uudelleen sijoittumiseen.

Jaa