Sydänsairauksien ja oireiden kirjo on moninainen, mutta sydän on siitä kiitollinen elin, että siinä olevat viat ja sairaudet pystytään nykyisin menetelmin lähes aina selvittämään. Sydämessä voi olla rakenteellisten sairauksien, kuten läppävikojen ja sepelvaltimotaudin lisäksi toiminnallisia oireita, vaikka mitään sairautta ei olisikaan.

Tyypillisiä toiminnallisia häiriöitä ovat sellaiset rytmihäiriöt, joita esiintyy rakenteellisesti täysin normaaleissa sydämissä. Tällaisia ovat esimerkiksi lisälyöntisyys ja ns. palpitaatio, eli epänormaalin voimakkaina tuntuvat sydämen lyönnit. Sydänoireet vaativat selvitäkseen oikeanlaiset tutkimukset. Yleisimmät sydämen tutkimusmenetelmät ovat EKG (ns. sydänfilmi), rasitustutkimus, 24 tunnin EKG nauhoitus eli nk. Holter EKG, sydämen ultraäänitutkimus ja sydämen sepelvaltimoiden varjoainetutkimus. Näitä tutkimusmenetelmiä oikein kohdistamalla selviävät käytännöllisesti katsoen kaikki sydän ongelmat.

Tavallinen sydänfilmi eli EKG antaa tietoa lähinnä sydämen rytmistä. Siitä voi saada myös vihiä sairastetuista infarkteista ja sydänlihaksen muutoksista. Rasitus EKG saattaa paljastaa viitteitä sydänlihaksen hapenpuutteesta ja siten sepelvaltimotaudin mahdollisuudesta. Holter EKG:llä etsitään rytmihäiriöitä. Sydämen ultraääni puolestaan antaa tietoa sydänlihaksen toiminnasta, rakenteesta ja läpistä

Sepelvaltimotauti on yleinen sydänongelma

Aikuisväestön keskuudessa yleisin merkittävä sydänsairaus on sepelvaltimotauti.Tässä sairaudessa sydänlihasta huoltaviin valtimosuoniin, eli sepelvaltimoihin kehittyy rasvaa ja usein kalkkia sisältäviä ahtautumia. Näistä johtuen sydänlihaksen verenkierto heikkenee. Tämä aiheuttaa aluksi rasituksessa ilmeneviä rintakipuja, painon tunnetta tai hengenahdistusta kun sydänlihas ei ponnistelun aikana pysty lisäämään verenkiertoaan rasituksen vaatimalle tasolle. Jos ahtaumat kehittyvät hyvin tiukoiksi, oireita esiintyy jo pienessäkin rasituksessa tai jopa lepotilassa. Suonen kokonaan tukkeutuessa seuraa sydäninfarkti. Taudin luonteeseen kuuluu, että aiemmin lievä ahtauma voi yhtäkkiä muuttua tiukaksi.

Sepelvaltimosairautta on syytä epäillä, jos on yllä mainittuja oireita. Erityisen tarkasti oireisiin on suhtauduttava, jos esiintyy valtimosairauden riskitekijöitä. Sepelvaltimotaudin riskitekijöitä ovat kohonnut veren kolesterolitaso, diabetes, kohonnut verenpaine, tupakointi ja perinnöllinen alttius. Näistä kaikkiin muihin, paitsi viimeksi mainittuun voidaan hoidolla vaikuttaa.

Sepelvaltimotaudin perushoidon muodostavat riskitekijöihin puuttuminen ja lääkehoito. Tällaisen kaikille sepelvaltimopotilaille annettavan hoidon tavoitteena on muuttaa taudin luonnollista kulkua edullisempaan suuntaan. Myös riski sairastua johonkin muuhun valtimosairauteen pienenee samalla. Lääkehoidolla pyritään toisaalta helpottamaan oireita ja toisaalta jarruttamaan taudin etenemistä sekä vähentämään sydäninfarktin riskiä.

Mikäli sepelvaltimotaudin oireita ei lääkehoidolla saada tyydyttävästi hallintaan, ja sydänlihaksen verenkierron vajavuudesta johtuvia oireita esiintyy normaaleissa toimissa, tarvitaan sydämen verenkiertoa mekaanisesti korjaavia toimia. Korjaavat toimenpiteet ovat aiheellisia myös silloin kun sepelvaltimoahtaumat ovat sijainniltaan tai luonteeltaan sellaisia, että ne korjaamattomina voivat todennäköisesti lyhentää elinikää, vaikka niihin liittyvät oireet saataisiinkin lääkityksellä paremmaksi. Sydänlihaksen verenkierto voidaan korjata joko ahtautuneiden sepelvaltimoiden pallolaajennuksella tai ohitusleikkauksella. Ennen korjaavien toimenpiteiden suunnittelua on aina tehtävä sepelvaltimoiden varjoainekuvaus, eli angiografia, joilla sepelvaltimoahtaumien laajuus ja vaikeusaste voidaan määrittää.

Milloin sepelvaltimoiden varjoainekuvaukseen?

Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus on yksinkertainen tutkimus, jossa tavallisesti rannevaltimon kautta viedyn ohuen katetrin läpi ruiskutetaan varjoainetta sepelvaltimon suulle ja näin saadaan tieto, onko sepelvaltimoissa ahtautumia.Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus on yksinkertainen tutkimus, jossa tavallisesti rannevaltimon kautta viedyn ohuen katetrin läpi ruiskutetaan varjoainetta sepelvaltimon suulle ja näin saadaan tieto, onko sepelvaltimoissa ahtautumia. Tutkimus tehdään yleensä polikliinisesti ja kotiin pääsee samana päivänä.

Tutkimus siis selvittää, onko potilaalla sepelvaltimotauti, ja jos on, minkälainen se on vaikeusasteeltaan. Tutkimus on aiheellista suorittaa silloin, kun on merkittäviä sepelvaltimotautiin viittaavia oireita. Lisäksi tutkimus on paikallaan myös eräissä epätyypillisemmissä oireissa, kun halutaan sulkea pois sepelvaltimotaudin mahdollisuus. Yleisesti voidaan sanoa, että sepelvaltimoiden tilan selvittäminen angiografialla on sitä tärkeämpää, mitä nuoremmasta potilaasta on kyse.

Kun eliniän odote lasketaan kymmenissä vuosissa, tulisi hoitolinjaa valittaessa olla yleensä täsmällinen tieto sepelvaltimotaudin vaikeusasteesta. Pelkästään oireiden ja rasitustestien perusteella ei riittävän luotettavasti voida määrittää kullekin parasta hoitoa. Toisaalta korkeakaan ikä ei sinänsä saa olla este tutkimukselle silloin, kun oireet invalidisoivat. Usein tilannetta voidaan merkittävästi parantaa yksittäisen tärkeän sepelvaltimon pallolaajennuksella ilman suurta toimenpideriskiä. Aivan oman ryhmänsä muodostavat äkillisestä rintakipuoireilusta kärsivät potilaat, joilla uhkaavan infarktin takia sepelvaltimokuvaus on tehtävä kiireellisesti.

Pallolaajennus avaa ahtautuneen valtimon

Pallolaajennuksessa sepelvaltimoahtauma puristetaan aluksi auki verisuoniteitse ahtaumakohtaan viedyllä sylinterimäisellä pallolla. Tämän jälkeen ahtauma-alueelle asetetaan yleensä verkkoputki, eli ns. stentti estämään laajennetun kohdan äkillistä kokoon painumista. Verenkierto laajennetussa suonessa palaa normaaliksi ja ahtaumasta johtuneet oireet häviävät. Toimenpide on potilaan kannalta samanlainen, kuin itse varjoainekuvaus. Kotiutuminen ja normaaliaskareisiin paluu tapahtuu tavallisesti seuraavana päivänä.

Ohitusleikkaus tulee kyseeseen vaikeassa sepelvaltimotaudissa silloin, kun ahtaumat ovat pallolaajennukselle teknisesti soveltumattomia. Ohitusleikkauksessa sepelvaltimoihin ommellaan ahtaumat ohittavia verisuonisiirteitä. Siirteinä käytetään yleensä sekä potilaan omia laskimoita että valtimoita.

Lääkehoito, pallolaajennus ja ohitusleikkaus eivät ole kilpailevia, vaan toisiaan täydentäviä valtimotaudin hoitomuotoja. Ennustetta parantavaa lääkitystä tarvitaan aina myös leikkauksen tai pallolaajennuksen jälkeen, vaikka puhtaasti oireenmukainen lääkehoito voidaankin yleensä korjaavan toimenpiteen jälkeen lopettaa. Usein kaikkia hoitotoimenpiteitä joudutaan käyttämään sairauden eri vaiheissa. Oikean hoitomuodon valinta kussakin sairauden vaiheessa perustuu ennen kaikkea täsmälliseen diagnoosiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sepelvaltimoiden tila on useimmiten syytä selvittää varjoainekuvauksella. Tällä tavalla taudin laajuus, ennuste ja sen vaatimat hoitotoimet voidaan parhaiten selvittää.

Mehiläisen sydänlaboratorion erityisosaamisaluetta ovat nk. invasiiviset sydäntoimenpiteet jolloin sydämen oireilua tutkitaan edellä mainituin menetelmin. Moderni kuvantamislaitteisto, kokeneet lääkärit ja hoitohenkilökunta muodostavat palvelukokonaisuuden, joka takaa parhaan yksilöllisen hoidon sydänongelmiin. Lisää tietoa sydänsairauksista on internet-sivuillamme http://www.mehilainen.fi/sydän.

Jaa