Needs review

Mehiläinen haluaa palvelulla asiakkaitaan mahdollisimman monipuolisesti ja hyvin kaikissa kanavissa. Lähetämme asiakkaillemme sähköpostilla ja/tai tekstiviestillä asiointiin liittyviä palveluviestejä, joita ovat mm. ajanvarausvahvistus, ajanvarauksesta muistuttaminen tai NPS-palautekysely Mehiläisessä asioinnin jälkeen. Lähetämme toisinaan myös asiakaspalveluviestejä koskien esimerkiksi poikkeavia aukioaikoja tai muutoksia palveluissa.

Asiakas- ja markkinointiviestintään liittyvät suostumukset

Asiakkaat voivat antaa Mehiläiselle luvan sähköiseen markkinointiin. Sähköinen suoramarkkinointi edellyttää aina vastaanottajan antamaa suostumusta. Markkinointiluvan voi antaa lääkärikeskus- ja puhelinasioinnin yhteydessä, verkkoajanvarauksessa tai verkkopalvelu OmaMehiläisen kautta.

Sähköisen markkinoinnin tarkoituksena on palvella asiakkaita entistäkin paremmin ja tarjota luvan antaneille tärkeää terveystietoa ja -sisältöä. Haluamme kertoa asiakkaillemme ajankohtaisista terveysaiheista, uusista palveluista sekä mahdollisista alennuskampanjoista ja eduista. Lähetämme noin 3-5 markkinointiviestiä kuukaudessa.

Mehiläinen ei luovuta asiakastietoja kolmansille osapuolille, mutta markkinointi voi sisältää myös Mehiläisen yhteistyökumppaneiden markkinointia (esimerkiksi yhteistyökumppaneilta saatuja asiakasetuja). Markkinointiluvan voi peruuttaa milloin tahansa ilmoittamalla siitä Mehiläiselle verkkopalvelu OmaMehiläisen tai asiakaspalveluumme. Sähköpostikirjeissä on aina myös linkki, jonka kautta on mahdollisuus perua kirjeiden tulo.

Asiakassuhteen perusteella lähetämme toisinaan myös markkinointia kirjepostilla. Mikäli asiakas ei halua vastaanottaa kirjemarkkinointia, voi markkinoinnin kieltää soittamalla asiakaspalveluumme tai OmaMehiläinen-verkkopalvelussa. Edellä mainittuja viestejä kohdennetaan esimerkiksi demografisten ja muiden asiakastietojen perusteella. Kohdentamiseen ei koskaan käytetä potilastietoa eli henkilön terveydentilaa kuvaavaa tietoa.

Katso lisätietoja asiakastietojemme käsittelystä rekisteriselosteista, joissa kerrotaan mm. tietosuojasta.

Verkkokäyttäytymiseen perustuva mainonta

Osa verkossa näkyvästä mainonnasta perustuu siihen, millä sivuilla asiakas on käynyt. Näin pystymme näyttämään viestejä, joiden uskomme olevan asiakkaillemme ajankohtaisia ja hyödyllisiä.

Voit koska tahansa kieltää käyttäytymiseen perustuvan mainonnan esittämisen. Kielto ei kuitenkaan estä sinua näkemästä yleistä mainontaa verkossa.

Lue lisätietoja evästeistä ja mainonnasta sekä evästeisiin perustuvan mainonnan kieltämisestä

Verkkosivuston käyttöehdot

Jaa