Minea Antikainen

Psykologiharjoittelija

Tervetuloa vastaanotolle!

Vastaanotolleni voi hakeutua niin työ- kuin yksityiselämänkin aiheisiin liittyen. Työskentelyni lähtökohtina ovat kuunteleva, avoin ja lämmin kohtaaminen sekä hyvinvoinnin edistäminen. Tarjoan tukea tilanteesi jäsentämisessä ja autan tunnistamaan myös voimavaroja. Vastaanotollani voimme löytää yhdessä sopivat seuraavat askeleet. Tapaamisten teemoina voivat olla esimerkiksi ahdistus, työssä jaksaminen, stressinhallinta, univaikeudet, motivaatio tai mielen hyvinvointi. Pidän todella tärkeänä ennaltaehkäisevää psykologista työskentelyä, joten olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni matalalla kynnyksellä.

Huomioithan, että olen loppuvaiheen psykologian opiskelija ja tällä hetkellä psykologiharjoittelussa. Vastaanotolleni voi tulla ainoastaan itsemaksavana yksilöasiakkaana, ellei toisin ole erikseen sovittu. En siis voi ottaa vastaan työterveyshuollon konsultaatiopyynnöllä saapuvia asiakkaita. Työskentelen myös etänä. Olen tavattavissa tammikuun loppuun asti.

Psykologiharjoittelijan käynnillä alennettu hinta 50 euroa + toimistomaksut.

Anvisningar för tidsbokning

Huomioithan, että olen loppuvaiheen psykologian opiskelija ja tällä hetkellä psykologiharjoittelussa. En siis tällä hetkellä voi ottaa vastaan työterveyshuollon konsultaatiopyynnöllä saapuvia asiakkaita. Työskentelen myös etänä. Olen tavattavissa tammikuun loppuun asti.
Psykologiharjoittelijan käynnillä alennettu hinta 50 euroa + toimistomaksut.

Specialområde och speicalkompetens

  • Psykologi

Intresseområden

  • Mental hälsa
  • Mental ork
  • Självutveckling
  • Sömnproblem
  • Psykiska problem/mental ork

Språkkunskap

  • finska, modersmål
  • engelska, arbetsspråk

Verksamhetsställen

Mehiläinen Vantaa Airport
Lentäjäntie 1 E, 6. krs
Stängt idag
Telefon, Tidsbokning010 414 0100Pris 0,084 €/min
Telefon, Växel010 414 0112Pris 0,0835 €/samtal + 0,1669 €/min