Julkaistu: 
Ma 13.10.2014 klo 13:19

Suomalaiset eläkeläiset ovat suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä, mutta oma ja puolison terveys sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus huolettaa useita heistä.  Yli puolet eläkkeelle melko äskettäin siirtyneistä kokee terveytensä hyväksi. Kun eläkkeelle jäädään hyväkuntoisina, terveyttä halutaan vaalia myös eläkevuosina. Moni miettiikin työterveyspalvelun loppumisen jälkeen, miten hoitaa terveysasioitaan jatkossa, kun ns. automaattinen terveydenhuolto katkeaa.

Mehiläinen on kartoittanut omien asiakkaidensa toiveita terveyden seurantaan työterveysasiakkuuden päättymisen jälkeen.

”Tarve tietää, missä oman terveydentilan kanssa mennään ja kokonaisvaltainen terveyden huomiointi myös eläkkeelle jäämisen jälkeen nousi selkeästi esiin”, kertoo asiakaskokemusjohtaja Kimmo Huhtimo Mehiläisestä. ”Halusimme luoda uudenlaisen palvelun tähän tarpeeseen.”

Yksilöllisyyden merkitys

Myös lääkärin mukaan yksilöllisiin tarpeisiin räätälöidyt terveystarkastukset on erittäin hyvä keino pitää huolta itsestään iässä kuin iässä.

”Ensin on aina tärkeää tehdä henkilölle terveydentilan arviointi, jonka perusteella suunnitellaan yksilöllinen, juuri tämän henkilön tarpeita vastaava terveystarkastus. Terveyden kannalta on keskeistä selvittää terveyden riskitekijät, mutta myös vahvuudet. Tuntemalla potilaan tilanne pystytään ennakoimaan mahdollisia terveydentilan muutoksia ja tarttumaan ongelmiin ajoissa.  Iän karttuessa monien sairauksien riski luonnollisesti kasvaa ja terveellisten elintapojen merkitys korostuu entisestään”, kertoo yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall Mehiläisestä.

Mehiläisessä nähdään, että asiakkaan toimintakyvyn ja terveyden säilymisen tulisi olla sekä asiakkaan, asiakasta hoitavan lääkärin että yhteiskunnan tavoitteena. 

”Asiakkaat kaipaavat terveydenhuollon ammattilaisilta nykyään yhä enemmän yksilöllistä ja kokonaisvaltaista terveyden ja hyvinvoinnin huomioimista. Tuttu lääkäri ja hoitaja, joihin luottamuksellinen suhde voi syntyä, ovat asioita, joita kaivataan ja toivotaan”, Huhtimo sanoo.

Uusi OmaHoitaja-palvelu

Mehiläisessä asiakkaiden toiveisiin on vastattu kehittämällä uusi OmaHoitaja-terveyspalvelu. Lääkärin tekemän terveystarkastuksen tueksi asiakkaalle tehdään aina laaja terveyskartoitus ja häneltä otetaan yksilölliset tarpeet huomioivat laboratoriotutkimukset. Tuloksista asiakas voi keskustella paitsi oman lääkärinsä myös oman hoitajan kanssa. Palveluun kuuluu tunnin mittainen keskustelu oman terveyden edistämisen tavoitteista ja seurannasta lääkärin suositusten perusteella. Kun asiakas ottaa käyttöönsä myös terveyden vuosiseurannan, hän saa oman luottohenkilön, nimetyn oman hoitajan, jonka kanssa voi pitää yhteyttä koko vuoden terveyteen liittyvissä asioissa.

”Totta kai sekä lääkärin että potilaan kannalta on helpompaa jos ollaan tuttuja jo edellisten käyntien kautta. Oma hoitaja tai lääkäri tuntee potilaan ja hänen hoitohistoriansa hyvin ja osaa parhaiten tunnistaa muuttuneen terveyden merkit ja tukea potilasta terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamisessa”, Rosenvall uskoo.

Lisätietoja:

Kimmo Huhtimo
asiakaskokemusjohtaja, Mehiläinen Oy
p. 040 131 6628
 
Ari Rosenvall
yleislääketieteen erikoislääkäri, Mehiläinen Oy
p. 040 521 2099

Jaa