Mies

Näkökenttätutkimuksilla tutkitaan näkökentän laajuutta ja mahdollisia puutoksia näkökentässä. Näkökenttäpuutokset voivat johtua joko silmän tai näköhermon sairaudesta. Ongelma voi sijaita myös aivojen puolella näköaivoradoissa tai näköaivokuorella.  Näkökenttätutkimuksella voidaan todeta glaukooman eli silmänpainetaudin aiheuttama näkökentän puutos huomattavasti aikaisemmin kuin tutkittava itse huomaa näössään mitään ongelmaa.

Ohjeita näkökenttätutkimukseen tulevalle

Näkökenttätutkimuksiin voi yleensä tulla autolla. Jos mustuainen on poikkeuksellisen pieni, tutkimuksessa tarvitaan laajennustippaa, jolloin autolla ei voi ajaa tutkimuksen jälkeen. Tutkimukseen tullessa on hyvä olla mukana tuoreimmat silmälasiarvot.

Ajanvaraus näkenttätutkimukseen

Asiakaspalvelussa terveysalan ammattilaiset kertovat lisää tutkimuksista ja varaavat ajan toivomastasi toimipisteestä.

Näkökenttätutkimus Octopus

Octopus on laite, jolla mitataan tietokoneavusteisesti näkökentän laajuutta ja tarkkuutta. Sillä seurataan esimerkiksi glaukoomaa sairastavien näkökentän muutoksia.

Tutkittava katsoo pimeässä puolipallon muotoiseen laitteeseen, katse suunnattuna suoraan eteenpäin.  Pallon pinnalle heijastetaan valoa eri kohtiin eri kirkkauksilla. Tutkittava painaa nappia nähdessään valon ja tulokset siirtyvät tietokoneelle. Tutkimuksessa kartoitetaan nähtyjen pisteiden lisäksi se, kuinka voimakasta valoa jouduttiin käyttämään pisteen näkymiseksi .Tutkimus suoritetaan yleensä yksi silmä kerrallaan Silmälääkäri tulkitsee tulokset.

Tutkimus kestää ohjelmasta riippuen n. ½-1,5 h.

Näkökenttätutkimus Goldmann

Goldmann-näkökenttä on tutkimus, jossa tutkija liikuttaa erilaisella kirkkaudella valoja näkökentän reunasta keskelle päin. Himmeämmät valot näkyvät vasta keskemmällä näkökenttää, kirkkaammat jo reunempana. Tutkimusta käytetään mm. pidemmälle edenneen glaukooman seuraamiseen, arvioitaessa esim. aivoinfarktista johtuvia näkökenttäpuutoksia ja usein myös ajokelpoisuutta arvioidessa.

Tutkittava katsoo puolipallon muotoiseen laitteeseen, katse suunnattuna suoraan eteenpäin. Pallon pinnalle heijastetaan valoa eri kohtiin eri kirkkauksilla. Tutkittavan näköhavaintojen perusteella näkökenttä piirretään paperille.  Silmälääkäri tulkitsee tulokset.

Molempien silmien tutkiminen kestä n. 1 h.

Jaa