Needs review

Harmaakaihilla tarkoitetaan silmän oman linssin, eli mykiön samentumista. Harmaakaihi aiheuttaa vähitellen näön heikkenemistä. Useimmiten kaihi kehittyy vain iän myötä, mutta jotkut silmäsairaudet, yleissairaudet ja lääkitykset voivat myös aiheuttaa kaihia. Esimerkiksi kortisonilääkitys suun kautta pidemmän aikaa syötynä voi aiheuttaa kaihia ja diabeetikoilla on taipumus saada kaihi muita hiukan nuorempana.

KAIHIN OIREET

  • Näkö samenee
  • Näöntarkkuus heikkenee
  • Häikäistyminen lisääntyy
  • Lasivoimakkuus voi muuttua aiempaa likitaitteisemmaksi eli plussa vähenee laseista ja miinuslaseissa miinus lisääntyy. Tämä voi alkuvaiheessa aiheuttaa sen, että aiemmin ilman lasia kauas nähnyt henkilö näkeekin paremmin lähelle ilman lasia.

KAIHIN HOITO

Kaihin ainoa hoito on leikkaus. Kaihileikkaus tehdään yleisemmin paikallispuudutuksessa käyttäen silmän puuduttavaa geeliä, lisäksi rentouttavaa lääkitystä käytetään tarpeen mukaan. Nukutus on hyvin harvoin tarpeen.

Ennen leikkausta mustuainen laajennetaan tipoilla. Leikkauksessa parin pienen sarveiskalvon reunalle tehtävän viillon kautta poistetaan samentunut mykiömassa käyttäen apuna ultraäänitekniikkaa. Poistetun linssin tilalle laitetaan tekomykiö.

Leikkaus kestää tyypillisesti 10-30 minuuttia. Nykytekniikoilla voidaan useimmiten leikata molemmat silmät turvallisesti samana päivänä, mutta päätös molempien silmien leikkaamisesta kerralla tehdään aina tapauskohtaisesti.

Kaihileikkaukseen

Kaihileikkaukseen palvelusetelillä? Katso palvelusetelihinnastot täältä >>

Maksatko kaihileikkauksen itse? Tutustu hinnastoomme >>

Haluatko tutustua asiantuntijoihimme etukäteen? Tutustu asiantuntijoihin >>

Missä kaihileikkauksia tehdään? Kaihileikkaukseen voit tulla Mehiläisen sairaalaan. Valitse sinulle sopiva sairaala! Sairaaloiden yhteystiedot >>

KAIHILEIKKAUKSESTA TOIPUMINEN

Kotiutuminen onnistuu lyhyen seurannan jälkeen leikkauspäivänä. Leikatulla silmällä näkee jo kotiutuessa, mutta näön lopullinen kirkastuminen tapahtuu pikkuhiljaa, tavallisesti jo lähipäivinä. Kotona käytetään kortisoni – ja antibiottitippoja muutaman viikon ajan. Mahdollisen sairasloman tarve määritetään yksilöllisesti mm. työstä riippuen - useimmiten 1-7 päivän sairasloma riittää. Jälkitarkastus tehdään 1-2 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Samassa yhteydessä määritetään uusien tarvittavien silmälasien voimakkuudet. Kaihi ei uusiudu, mutta silmään voi kehittyä myöhemmin jälkikaihi.

Taittovirheen korjaus samalla

Kaihileikkauksessa silmään laitetaan poistetun mykiön tilalle tekomykiö. Tämän tekomykiön vahvuus valitaan yksilöllisesti ennen leikkausta tehtävien mittausten perusteella. Tekomykiön ansiosta silmän voimakkuutta päästään säätämään niin, että lasien käyttötarve vähenee usein olennaisesti. Esimerkiksi kaukotaitteinen henkilö, joka on aiemmin tarvinnut pluslasit kauas nähdäkseen, voi pärjätä leikkauksen jälkeen pelkillä lukulaseilla. Myös  likitaitteisuutta on useimmiten tarkoituksenmukaista ainakin vähentää, halutessa se voidaan myös poistaa leikkauksessa. Myös hajataittoa pystytään  korjaamaan erikoiskeinomykiöillä. Monitehokeinomykiötä käyttäessä pyritään eroon laseista ”kokonaan” – niiden käyttömahdollisuus on selvitettävä esitutkimuksessa leikkaavan lääkärin kanssa aina etukäteen.

Lue lisää kaihista

Katso Hannun tarina kaihileikkauksesta

 

Jaa