Reisilihasrevähdys

Lihasrepeämällä tarkoitetaan lihakseen syntynyttä vammaa, jossa katkeaa lihassäikeitä. Vähimmillään revähdys vaurioittaa vain pientä määrää lihassoluja, mutta pahimmillaan kokonainen lihas voi katketa. Lihaksen vammat syntyvät yleisimmin kahdella tavalla: joko lihakseen osuu suora isku tai sitten lihasta venytetään yli sen joustokyvyn. Kumpikin vammamekanismi voi pahimmillaan aiheuttaa lihassäikeiden katkeamisen. Reisilihas repeää yleisimmin urheilusuorituksen yhteydessä tai liukastumistilanteessa.

Lihasrevähdyksen oireet

Lihasrepeämässä lihaskudokseen syntyy verenvuotoa, joka on havaittavissa pian vamman jälkeen veripahkana tai myöhemmin kudoksiin ja ihon alle ilmaantuvana mustelmana. Repeämäkohta on aristava, ja lihaksen jännittäminen ja esimerkiksi repeämän aiheuttaneen liikkeen toistaminen kuormittamattakin aristaa. Jos lihaskudosta on revennyt huomattava määrä, repeämäkohdalla voi tuntua kuoppa ja reiden voima on heikentynyt tai kokonaan poissa. Repeämän jälkeen reisi on kipeä ja voimaton.

Lihasrevähdyksen hoito

Vähäiset lihasvammat paranevat yleensä hyvin, ja niiden kuntouttamisen voi aloittaa kivun sallimissa rajoissa jo parin päivän kuluttua vammasta. Kivun hoitoon voi käyttää tulehduskipulääkkeitä. Lievissä revähtymissä varovainen reiden kuormittaminen voidaan aloittaa jo vuorokauden kuluttua vammasta.

Milloin lääkäriin?

Kova kipu ja lihaksessa tuntuva selvä kuoppa tai lihaksen heikentynyt voima ovat merkkejä hakeutua lääkärin tutkittavaksi. Lihasvamman laajuuden selvittämiseksi voidaan tehdä tarvittaessa tehdä ultraäänitutkimus. Mikäli reisilihaksen jännerepeämä todetaan yhdessä tai useammassa lihaksessa, on leikkaushoito yleensä aiheellinen. Jos siis epäilet jännevammaa reidessäsi, tulisi lääkäriin hakeutua vielä herkemmin kuin puhtaassa lihasvammassa.

Reisilihaksen ja jänteiden kiinnitys leikkauksessa

Revennyt reisilihas ja jänteet voidaan kiinnittää takaisin paikalleen selkäydinpuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä. Toimenpiteessä revennyt reisilihas ja jänteet kiinnitetään ankkureilla luuhun oikealle paikalleen. Repeämäkohtaa vahvistetaan myös erilaisin ompelein. Toimenpiteen jälkeen potilas pääsee kotiin yleensä jo samana päivänä.

Reisilihasvammojen ehkäisy

Liikuntasuoritusten yhteydessä lihasrevähdyksiä voidaan ehkäistä lihasten lämmittelyllä ja perusteellisella venyttelyllä ennen suoritusta. Alaraajojen kireät lihakset ja naapurinivelen liikelaajuuden väheneminen ovatkin hyvin tavallisia syitä lihasvammoihin.