Tyytymättömyys omaan seksielämään heikentää elämänlaatua ja vaikuttaa oleellisesti myös parisuhteeseen. Seksuaaliterapiaan kuka vain voi hakeutua joko yksin tai kumppanin kanssa. Jo yksi keskustelu ammattiauttajan kanssa voi avata solmuja.

Koska seksuaaliterapiaan?

Seksuaalisuus koskettaa meitä kaikkia monella tapaa, ja oman seksuaalisuuden toteuttaminen on parhaimmillaan merkittävä onnellisuuden lähde. Erilaiset elämänmullistukset, fysiologiset häiriöt kuin myös raskas arki voivat kuitenkin hiljalleen tuhota seksuaalista kokemusmaailmaa. Parisuhteen tällainen kehitys ajaa usein kriisiin.

Seksuaaliterapiaan voi hakeutua myös vaikkei olisi parisuhteessa. Myöskään iällä, sukupuolella tai seksuaalisella suuntautumisella ei ole merkitystä – kaikki ovat tervetulleita.

Seksuaaliterapia miehille

Seksuaaliterapeutin vastaanotolla arvioidaan aina aluksi, liittyykö tilanteeseen fysiologista ongelmaa, kertoo erityistason seksuaaliterapeutti, pariterapeutti Jouni Pölönen Mehiläisestä.

- Miehillä kyse voi olla puhtaasti erektio-ongelmasta tai nopeasta siemensyöksystä, jolloin ohjaan hänet laboratoriokokeisiin ja tarvittaessa juuri oikean erikoislääkärin luokse. Näihin vaivoihin on toimivia lääkkeitä.

Seksuaaliterapia naisille

Naisilla yleisimmät seksuaaliterapiaan hakeutumisen syyt ovat usein haluttomuus ja orgasmivaikeudet. Myös tällöin suljetaan aluksi pois mahdolliset fysiologiset ongelmat.

- Useimmiten naisen haluttomuus on kuitenkin henkisen tunneyhteyden puutetta. Mies on myös voinut muuttua naisen silmissä luotaantyöntäväksi tai etäiseksi, Pölönen toteaa.

Tällöin terapiassa työskennellään pitkälti pariterapian keinoin.

- Voi olla, että puoliso kuuntelee ja kuulee vasta terapeutin vastaanotolla todella mitä toiveita ja sanottavaa toisella on. Kotona puhe tulkitaan vain nalkutukseksi tai valittamiseksi.

Jos jommankumman osapuolen menneisyydessä on traumaattisia asioita jotka vaikuttavat omaan seksuaalisuuteen, terapeutti ohjaa hänet herkästi yksilöterapiaan.

Seksistä puhuminen vaikeaa

Suhde on kokonaisuus, josta seksuaalisuus ja erotiikka on tärkeä osa. Jokaisella parilla on kuitenkin oma ainutlaatuinen suhde ja problematiikkansa, ja jokaisen parin tuleekin määritellä itse, mikä on juuri heidän suhteessaan hyvää ja riittävää seksuaalisuuden toteuttamista. Usein tätä keskustelua ei kotona kuitenkaan uskalleta, kehdata tai tajuta käydä.

Seksuaaliterapiaan hakeutuminenkin on monelle turhan iso kynnys.

- Monelta puuttuu rohkeus puhua omasta seksuaalisuudesta kumppanille, tai sen tärkeyttä ei ymmärretä. Terapia on tällöin hyödyksi, sillä kolmas osapuoli eli terapeutti näkee parhaimmillaan saman tien mistä kiikastaa, ja jo yksi keskustelukerta voi riittää avaamaan solmuja, Pölönen kuvaa.

Seksuaaliterapeutti

Mehiläisellä on hyviä ja ammattitaitoisia seksuaaliterapeutteja, joiden puoleen voi kääntyä. Tutustu Mehiläisen seksuaaliterapeutteihin täällä >>

Artikkeliin haastateltiin Mehiläisen kokenutta erityistason seksuaaliterapeuttia ja pariterapeuttia Jouni Pölöstä.