Plastiikkakirurgiaa tarvitaan mm. synnynnäisten epämuodostumien sekä tapaturmien ja tautien aiheuttamien epämuotoisuuksien korjaamiseen. Myös normaalien fysiologisten tapahtumien, kuten vaikkapa ikääntymisen, lihomisen ja raskauksien aiheuttamia muutoksia, voidaan korjata plastiikkakirurgisin menetelmin. Jos normaalivariaatioon kuuluva piirre, esimerkiksi nenän muoto, korvanlehden asento tai rintojen koko ei tunnu omalta, voidaan näitä muuttaa muuhun olemukseen sopivammiksi.

Ehkä puolet plastiikkakirurgin työstä koostuu pientoimenpiteistä. Kasvojen alueen pahanlaatuisista kasvaimista yleisin on basaliooma, joka tavallisesti on polikliinisesti pienellä leikkauksella hoidettavissa. Tietyissä tapauksissa myös jäädytys tai muut hoidot tulevat kyseeseen. Luomimuutokset poistetaan tarpeen mukaan, ja poistojäljet pyritään minimoimaan.

Suuremmat leikkaukset tehdään sairaalassa. Tällaisiin toimenpiteisiin kuuluvat mm. kasvonkohotukset, rintojen suurennukset ja pienennykset sekä vartalonmuotoiluleikkaukset. Yleensä tällaisten toimenpiteiden jälkeen potilasta seurataan yön yli sairaalassa, poikkeustapauksissa pitempäänkin.

Plastiikkakirurgiassa perinteiset menetelmät ovat yleisimpiä, vaikka uutta ja ihmeellistä tämän tästä putkahtaa esille. Parempia tuloksia luvataan milloin laserilla, milloin ultraäänellä ja milloin milläkin. Menetelmä sinänsä ei kuitenkaan takaa onnistunutta leikkausta.

Harjaantuneen henkilökunnan avustamana kokenut kirurgi saa parhaassa tapauksessa sekä potilasta että itseään miellyttävän tuloksen. Biologisesti aktiivisia, eläviä kudoksia käsiteltäessä on kuitenkin oltava nöyrä, ja varauduttava yllätyksiin. Tämä koskee sekä tulosta että sen kestävyyttä. Kansainvälisten tilastojen mukaan jonkinlaista täydentävää toimenpidettä kaipaa vähintään joka kymmenes potilas.

Rintaproteesit pääsivät otsikoihin kymmenkunta vuotta sitten, kun huomattiin, että niiden terveysvaikutusten tutkimuksissa oli puutteita. Tutkimukset tehtiin, ja EU-konsensuksen (v. 2000) mukaan proteeseja voidaan vapaasti käyttää. Tuotekehittely proteesirintamalla on ollut merkittävää, eikä rintoja ylen määrin kiinteyttävää kapseliongelmaa nykyproteeseilla juurikaan esiinny.

Kela osallistuu kustannuksiin silloin, kun plastiikkakirurginen toimenpide tehdään sairaanhoidollisista syistä. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat mm. monet yläluomileikkaukset ja rintojen pienennystoimenpiteet. Yksityinen sairauskuluvakuutus saattaa korvata tällaiset toimenpiteet kokonaisuudessaan.

Jaa