Näin liikut oikein

Jokaisen olisi hyvä liikkua vähintään puoli tuntia päivässä. Tällöin saat minimiannoksen liikuntaa ja samalla kuntosi kohoaa. Kaikki liikunta on arvokasta ja terveellistä oli se sitten aktiiviliikkujan harrastamista, kilpaurheilijan urheilua tai arkiliikuntaa.

Liikunta ehkäisee ylipainoa ja piristää mieltä. Terveyshyötyjä saa jo lisäämällä tavallista arkiliikuntaa. Riittävä proteiinipitoinen ja monipuolinen ruoka tukee lihasten kasvua.

Löydä oma lajisi

Olisi tärkeää, että liikunta on sellaista, mistä itse tykkäät. Liikunnan ei tarvitse olla suorittamista vaan tuottaa iloa liikkujalle. Tarkkaa treenimäärää on vaikea antaa, koska se riippuu lajista, treenin tehosta sekä siitä, kuinka paljon on harjoitellut aikaisemmin.

Muista lepopäivä

Kerran viikossa olisi hyvä pitää lepopäivä. Tällöin elimistö palautuu. Lepopäivänä voi toki tehdä kevyttä palauttavaa liikuntaa, venyttelyä ja huoltaa lihaksia. Palautumista voidaan edistää levolla, ravitsemuksella, harjoittelun rytmittämisellä, lihashuollolla ja monipuolisilla alku- ja loppuverryttelyillä.

Ylikunto

Elimistö ei palaudu, on huono olo, väsyttää, syke nousee herkästi tavallista korkeammalle ja treeni ei oikein kulje. Seuraavat ovat merkki ylikunnosta. Ylikunnolla tarkoitetaan tilaa, jossa elimistöä on rasitettu enemmän kuin mistä sillä on mahdollisuudet palautua. Tällöin tärkeää vähentää liikuntaa reilusti. Harjoittelun voi aloittaa kevyesti jollain muulla lajilla kuin sillä, mistä ylikunto syntyi.

Koska lääkäriin?

”Kuuntele kehoasi” on hyvä neuvo liikkuvalle ja urheilijalle. Liikuntalääkäri tai liikunta-asioihin perehtynyt yleislääkäri ovat apunasi jos haluat keskustella oikeanlaisesta liikunnasta tai olo liikunnasta huolimatta ei ole hyvä. Voit kääntyä lääkärin puoleen myös, jos epäilet rasitusvammaa. Kehittyvän rasitusvamman voi tunnistaa esimerkiksi seuraavista oireista: nivelkivut, turvotus, pistely, puutuminen tai esimerkiksi rajoittunut liike.

– Urheilijan on tärkeää kuunnella kehoaan ja jos ongelmia esiintyy, asiaan kannattaa tarttua ajoissa, jolloin vammatkin paranevat paremmin, Mehiläisen liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka sanoo.

Nuoren naisen lääkärit ja asiantuntijat Mehiläisellä

Olemme valinneet Mehiläisen asiantuntijoista juuri nuorelle naiselle sopivia lääkäreitä. Liikunta-asioissa voit kääntyä yleislääkärin tai urheilulääkärin puoleen.

Pääset tutustumaan nuorten naisten yleislääkäreihin verkkoajanvarauksessa, josta näet vapaat ajat ja vastaanottokäynnin hinta-arvion. Lääkärin nimestä pääset tutustumaan lääkärin esittelyyn.

Tällä sivulla ja verkkoajanvarauksessa apunasi on chat-palvelu, jossa vastamme kysymyksiisi, autamme löytämään sinulle sopivimman lääkärin tai asiantuntijan sekä paikan tai ajan. Chat-ikkuna on esillä, kun olemme päivystämässä.

Haluatko kysyä asiantuntijaltamme?

Nuorten chat palvelee sinua sivun oikeassa alakulmassa. Siellä voit kysyä asiantuntijan neuvoa sinua askarruttavista kysymyksistä. Kysy rohkeasti, me autamme!

Katso, mitä nuoret ovat aiemmin kysyneet!

Lue lisää liikunnasta ja siihen liittyvistä aiheista