Sepelvaltimoahtaumia korjaavien hoitomenetelmien voimakkaan kehityksen myötä varjoainediagnostiikka on viime vuosina vahvistanut asemaansa keskeisenä tutkimusmenetelmänä sepelvaltimotaudissa. Täsmällinen diagnostiikka auttaa arvioimaan taudin ennustetta ja mahdollistaa yksilöllisen hoidon suunnittelun. Tämän kehityksen kärjessä pysyminen on Mehiläisen sydäntutkimusosaston kunnianhimoinen tavoite.

Sepelvaltimotauti on tavallisin toimintakykyä rajoittava sydänsairaus työikäisessä ja vanhemmassa väestössä. Tässä sairaudessa sydämen omiin valtimoihin muodostuu ahtaumia, jotka haittaavat sydämen verensaantia. Taudin perussyy on tuntematon, mutta korkea kolesteroli, diabetes, verenpainetauti, tupakointi ja perinnöllinen alttius lisäävät riskiä sairastua.

Tavallisin sepelvaltimotaudin oire on rintakipu. Kivut ilmenevät yleensä rasituksessa, kun sydänlihaksen verentarve lisääntyy. Kipu on luonteeltaan useimmiten tylppää, tuntuu laaja-alaisesti rinnassa ja voi säteillä käsiin tai kaulalle. Kipu helpottaa rasituksen loppuessa, ja nitro voi myös helpottaa laajentamalla sepelvaltimoa. Hyvin tiukoissa ahtaumissa oireita voi tuntua jo levossakin.

Sepelvaltimotauti voi kehittyä salakavalasti tai nopeasti

Sepelvaltimotaudin oireisto voi pysyä vakaana eli stabiilina vuosikausia. Oireisto voi myös ajan kuluessa vaikeutua niin, että rintakipuja tulee entistä kevyemmässä rasituksessa. Toisinaan oireisto vaikeutuu nopeasti tai kehittyy aiemmin terveelle ihmiselle lyhyen ajan kuluessa. Tällöin puhutaan epästabiilista sepelvaltimotaudista. Suonen tukkeutumisen ja siitä johtuvan sydäninfarktin vaara on suurempi kuin vakaassa taudin kuvassa, ja tällainen tilanne on aina aihe pikaiselle varjoainetutkimukselle. Vakaammassa taudinkuvassa angiografia eli varjoainekuvaus on tarpeen, jos haittaavaa oireistoa esiintyy lääkityksestä huolimatta.

Sydäninfarktin luonne on parinkymmenen vuoden sisällä muuttunut. Aiemmin yleiset laajaan sydänlihaksen arpeutumiseen johtaneet "läpi seinämän" -infarktit täydellisine suonitukoksineen ovat käyneet harvinaisemmiksi ja epätäydelliset tulpat ovat yleistyneet. Tämä johtuu ensihoitovaiheen aikaisen lääkehoidon kehittymisestä.

Kuvauksessa todettu ahtauma voidaan hoitaa samantien pallolaajennuksella

Uudet tehokkaat verihiutaleiden kokkaroitumista estävät lääkkeet eivät useinkaan päästä sepelvaltimoa täysin tukkeutumaan, vaan suoneen jää jonkin verran virtausta tulpan ohi. Oireet ovat samanlaisia kuin "läpi seinämän" -tulpassa, mutta sydänfilmimuutokset ovat erityyppisiä ja infarkti jää ikään kuin yritykseksi: sydämeen ei synny pysyvää vauriota, vaan pumppaustoiminta on palautettavissa ennalleen, jos sepelvaltimossa oleva ahtauma korjataan. Juuri tässä korostuu varhaisen sepelvaltimokuvauksen merkitys: kehittyvä tukos näkyy angiografiassa, ja se voidaan useimmiten korjata samantien pallolaajennuksella.

Varjoainekuvaus on potilaalle kevyt tutkimus, jossa ohuen katetrin kautta ruiskutetaan varjoainetta sepelvaltimoon ja saadaan näin kuva suonessa olevista ahtaumista. Korjaavien toimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen edellyttää aina varjoainetutkimusta.

Pallolaajennuksessa kuvauskatetrin kautta pujotetaan ohut lanka sepelvaltimossa olevan ahtauman tai tukoksen läpi. Tämän jälkeen langan päällä oleva sylinterimäinen pallo viedään ahtauman kohdalle. Pallo täytetään varjoaineella, jolloin se puristaa ahtauman suonen seinämää vasten avaten sen. Yleensä lopuksi paikalle viedään vielä toinen pallo, jonka päällä on ohut verkkoputki eli stentti. Tämä puristetaan pallolla suonen seinämään. Stentti estää ahtauman välittömän kokoon luhistumisen.

Jos uudelleenahtautumisen riski arvioidaan tavallista suuremmaksi, on mahdollista käyttää erityistä lääkeaineella pinnoitettua verkkoputkea. Verkkoputkesta vähitellen vapautuessaan lääkeaine estää suonen seinämän kudoksen liikakasvua ja näin minimoi jälkiahtauman mahdollisuuden. Potilas kotiutuu yleensä pallolaajennusta seuraavana päivänä jatkamaan normaaleja askareitaan.

Milloin leikkaukseen?

Ohitusleikkausta tarvitaan, jos sepelvaltimoahtaumat ovat rakenteellisesti pallolaajennukselle sopimattomia eikä oireisto riittävästi pysy hallinnassa lääkkeillä. Leikkaus tapahtuu nukutuksessa. Rintakehää avataan ja sepelvaltimoiden ahtaumia ohitetaan käyttäen siirresuonina alaraajojen, rintakehän seinämän tai käden verisuonia. Jälkihoitoa sairaalassa tarvitaan yleensä joitakin päiviä.

Toisinaan kuvauksessa todetaan vain lieviä sepelvaltimomuutoksia, jolloin lääkehoito on riittävä toimenpide. Silloin tällöin voidaan tutkittavalle kertoa kuvauksen jälkeen erityisen hyviä uutisia: sydänsairautta ei ole ensinkään todettavissa, ja mahdollinen lääkehoito voidaan lopettaa. Tällainen tieto on useimmille erittäin huojentava ja elämää voidaan jatkaa ilman pelkoa sydänkohtauksesta.

Joustava palvelu

Mehiläisen sydäntutkimusosaston kardiologit ja hoitajat ovat täysipäiväisesti keskittyneet sepelvaltimotoimenpiteisiin. Toimenpidemäärät kardiologia kohti ovat maan suurimmat. Tämä takaa, että hoitotoimenpiteissä on aina käytettävissä paras mahdollinen kokemus. Potilas saa aina tarvittaessa yhteyden suoraan toimenpiteestä vastaavaan kardiologiin. Tällöin jokaiselle potilaalle voidaan taata oikea-aikainen pääsy tutkimukseen, ja muuttuneeseen tilanteeseen voidaan tarvittaessa reagoida viiveettä.

Sairaus harvemmin kohtaa ihmisen ajallisesti sopivasti, ja sepelvaltimotaudille on tyypillistä, että oireisto voi äkillisesti pahentua. Tutkimuksen ja hoitotoimenpiteen viivästyminen lisää sairauden komplisoitumisen riskiä ja muodostaa joka tapauksessa huomattavan henkisen rasitteen epävarmuudessa elävälle potilaalle. Joustava ja riittävän aikainen hoitoon pääsy on sekä potilaan että yhteiskunnan etu ja tulee viime kädessä myös taloudellisesti edullisimmaksi vaihtoehdoksi.

Mehiläisellä on Kelan kanssa sopimus valtakirjamenettelystä koskien mm. varjoainekuvauksia, pallolaajennuksia ja sydänleikkauksia. Potilas maksaa sairaalalle vain omavastuuosuuden ja Mehiläinen hakee potilaalle myönnettävän sairausvakuutuskorvauksen Kelasta.

Jaa