Mehiläinen Terveyspalvelut Oy

Mehiläisen päivystykset

Päivystäminen on osa yleislääkärin työtä. Sen taidon oppiminen ja ylläpitäminen vaatii jatkuvaa päivystämistä. Säännöllinen päivystäminen on tärkeää olemassa olevan ammattitaidon ylläpitämiseksi ja uusien hoitokäytäntöjen sisäistämiseksi. Takapäivystäjänä toimiessa pääset tutustumaan laajasti erilaisiin pisteisiin, käytäntöihin ja saat arvokasta kokemusta. Takapäivystäjänä toimiminen antaa tietysti myös mahdollisuuden nostaa omaa ansiotasoa vähemmällä tuntimäärällä kun pelkästään yksittäisiä vuoroja tekemällä tai päivätöiden kautta.

Mehiläisen julkiselle sektorille tuottaman päivystystoiminnan kasvun myötä olemme uudistaneet nyt myös takapäivystysmallimme. Uusi malli mahdollistaa entistä joustavammin takapäivystysvuorojen tekemisen esimerkiksi osa-aika-, tutkimustyön tai vaikka hoitovapaan ohessa. Lääkäreiltämme tulleen palautteen johdosta olemme kehittäneet takapäivystysmalliamme myös siten, että teillä on mahdollisuus tehdä kokonaisten viikkojen sijaan nyt myös yksittäisiä takapäivystyspäiviä. Uusien takapäivystyssopimuksien palkkausmallia on myös muutettu motivoivammaksi.

Etelä-Suomen osalta jatkossa seuraava malli:

ILTA- JA VIIKONLOPPUTAKAPÄIVYSTÄJÄ (LL)
Varallaoloaika: Arkisin klo 16-02, viikonloppuisin klo 08-02
Työjakso: Vähintään 6kk
Työpäiviä peräkkäin: Vähintään 1
Työvuoroja per kk: Vähintään 7, joista vähintään 2 viikonloppuvuoroja
Palkka: Erinomainen, kysy!

ILTA-, YÖ- JA VIIKONLOPPUTAKAPÄIVYSTÄJÄ (LL)
Varallaoloaika: Arkisin klo 16-08, viikonloppuisin klo 08-08
Työjakso: Vähintään 6kk
Työpäiviä peräkkäin: Vähintään 1
Työvuoroja per kk: Vähintään 7, joista vähintään 2 viikonloppuvuoroja
Palkka: Vielä parempi, kysy!

OLE YHTEYDESSÄ OMAAN MEHILÄISEN JULKISET TERVEYSPALVELUT -YHTEYSHENKILÖÖSI TAI ALLA OLEVIIN JA KYSY LISÄÄ!

ETELÄ-SUOMI:
Sami Fakeh, puh. 050 565 8171, sami.fakeh@mehilainen.fi

LÄNSI-SUOMI:
Riina Virkamäki, puh. 040 181 6299, riina.virkamaki@mehilainen.fi

ITÄ-SUOMI:
Miia Pulkkinen, puh. 050 378 3035, miia.pulkkinen@mehilainen.fi

POHJOIS-SUOMI:
Jemina Lakkapää, puh. 040 772 6797, jemina.lakkapaa@mehilainen.fi

TÄMÄN HETKISET PÄIVYSTYSPISTEEMME:
- Helsingin terveyskeskuspäivystykset Haartman, Malmi sekä Lasten ja nuorten sairaala. Ilta- yö ja viikonloppuvuoroja tk- ja pientoimenpidevuoroja.
- HUS Jorvin yhteispäivystys Espoossa. Ilta- yö ja viikonloppuvuoroja.
- HUS Peijaksen yhteispäivystys Vantaalla. Ilta- yö ja viikonloppuvuoroja.
- HUS Lohjan yhteispäivystys. Ilta- yö ja viikonloppuvuoroja.
- Vantaan kaupungin sairaaloiden viikonloppu- ja pyhäpäivien osastokierrot.
- Kirkkonummen terveyskeskuspäivystys. Viikonloppuvuoroja.
- Järvenpään terveyskeskuspäivystys. Ilta- ja viikonloppuvuoroja.
- Lahden Nopsa-päivystys. Arkipäiväaikaisia päivä- ja traumapäivystysvuoroja.
- Heinolan ilta- ja viikonloppuvastaanotto. Ilta- ja viikonloppuvuoroja.
- Ylöjärven terveyskeskuspäivystys. Viikonloppuvuoroja.
- Lempäälän terveyskeskuspäivystys. Viikonloppuvuoroja.
- Pirkkalan terveyskeskuspäivystys. Viikonloppuvuoroja.
- Kurikan ja Ilmanjoen terveyskeskuspäivystys. Viikonloppuvuoroja.
- Iisalmen yhteispäivystys. Päivä-, ilta- yö ja viikonloppuvuoroja.
- Kiuruveden akuuttivastaanotto. Arki- ja viikonloppupäivävuoroja.
- Siilinjärven akuuttivastaanotto. Arkipäivävuoroja.
- Pielaveden ja Keiteleen akuuttivastaanotto. Arki- ja viikonloppupäivävuoroja.
- Haapajärven akuuttivastaanotto. Arkipäivävuoroja.
- Pyhäjärven akuuttivastaanotto. Arkipäivävuoroja.
- Länsi-Pohjan akuuttiklinikka. Ilta- yö ja viikonloppuvuoroja.
- Raahen päivystys. Päivä-, ilta- yö ja viikonloppuvuoroja.
- Tornion päiväpäivystys. Arkipäivävuoroja.
- Kajaanin yhteispäivystys. Päivä-, ilta- ja viikonloppuvuoroja.

Kysy tarkempaa päivystysesitettä.

Lisätietoja

Sami Fakeh

Sijainti

Pohjoinen Hesperiankatu 17 C, 00260 Helsinki

Hae tätä paikkaa!