Alexandra, 8, on nyrjäyttänyt nilkkansa. Jukka Vakkila antaa ensiavun.Mehiläisen lastenlääkäripalvelut on suunnattu lapsille ja nuorille ilman ikärajaa. Moni on käynyt vastaanotolla pienestä pitäen aina kaksikymppiseksi asti.

Mehiläisen lastenlääkäriltä saa nopeasti apua. Hoidon perustana on vankka asiantuntemus ja mahdollisuus valita oma lääkäri, jonka puoleen tarvittaessa jatkossakin voi kääntyä. Entuudestaan tutun lääkärin kanssa asiat sujuvat joustavasti, tunteehan lääkäri sekä lapsen että perheen.

- Äskettäin vastaanotolle tuli eräs entinen potilaani - nyt viisiviikkoisen vauvansa kanssa. Täytyy sanoa, että se oli hieno päivä. Tämä kuvannee hyvin potilas-lääkärisuhteen kantavuutta vuodesta toiseen, lääkäri Jukka Vakkila kertoo.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että myös yleislääkärin vastaanotolle voi tulla lapsen kanssa.

Mehiläisen lastenlääkärit palvelevat sekä äkillisissä että pitempiaikaista hoitoa vaativissa sairastumistapauksissa. Tarvittaessa käytössä ovat monipuoliset tutkimus- ja laboratoriopalvelut sekä kaikkien erikoisalojen lääkärit.

Hoidamme valtaosan pääkaupunkiseudun lapsipotilaista, Jukka Vakkila sanoo.Monenlaisia vaivoja

Lastenlääkärin tyypillinen potilas on alle kolmivuotias, jolla on ylähengitystieoireilua ja kuumetta. Korvatulehduskin on yleinen vaiva. Myös ummetus ja allergiat ovat tyypillisiä.

Korvatulehdus ilmenee yleensä öiseen aikaan. Miten vanhempien tulisi tällöin toimia?

- Yleensä ei heti tarvitse lähteä päivystykseen. Tällöin voi pyrkiä rauhoittamaan lasta ja antaa juotavaa sekä kipulääkettä. Aina on kuitenkin muistettava diagnoosin tarpeellisuus. Ilman sitä ei voida tietää, mikä lasta vaivaa.

- Myös allergioihin suhtautuminen on muuttunut. Aikaisemminhan lapsen oireillessa jätettiin kaikki allergiaa mahdollisesti aiheuttavat aineet pois. Mikäli oireet ovat lievät, nykyään kokeillaan mieluummin siedätyshoitoa.

Unikoululla voi lähteä parantamaan vauvan tai taaperon nukkumista. Unikoulu on tarkoitettu 0,5-2-vuotiaan lapsen uniongelmiin.

- Aina on kuitenkin ensin tutkittava, onko unihäiriön taustalla jokin somaattinen sairaus, kuten esimerkiksi virtsatieinfektio, happojen takaisinvirtaus ruokatorvesta tai korvatulehdus. Mikäli näin ei ole, ongelma voidaan ratkaista unikoululla, Jukka Vakkila sanoo.

Lasten Mehiläisen puhelinnumero: 010 414 0414

Lastenlääkäripalveluiden erikoisaloja Mehiläisessä:

  • allergia
  • astma
  • diabetes
  • kasvuhäiriöt
  • kirurgia ja ortopedia
  • korvalääkärit
  • silmälääkärit
  • reumatologit
  • kardiologit
  • ihotaudit
  • neurologia
  • nefrologia
  • neuvolatoiminta
  • perheterapia
  • psykologit ja psykiatrit
  • puheterapeutit
  • ravitsemusterapia
  • unikoulu
  • yökastelun hoito
  • neonatalogia eli vastasyntyneet
Jaa