Ylävatsaoireet ovat hyvin yleisiä. Arviolta jopa 40 % väestöstä kärsii ajoittain ylävatsavaivoista ja 30 % saa oireita refluksitaudista, jonka pääoireena on närästys.Ylävatsaoireet ovat hyvin yleisiä. Arviolta jopa 40 % väestöstä kärsii ajoittain ylävatsavaivoista ja 30 % saa oireita refluksitaudista, jonka pääoireena on närästys. Viimeistään siinä vaiheessa, kun vatsaoireet haittaavat elämää, on aiheellista selvittää niiden syitä ja hoitomahdollisuuksia.

Vatsaoireisen potilaan perustutkimuksia ovat huolellinen oirekuvan läpikäyminen sekä lääkärin tekemä yleistutkimus vatsan tunnusteluineen. Usein tutkimusta täydennetään peruslaboratoriokokeilla, joista hemoglobiini, tulehdusarvot, laktoosi-intoleranssitutkimukset, keliakiavasta-aineet sekä helikobakteeritestit useimmiten riittävät. Osalta potilaista voi oirekuvan perusteella olla syytä tarkistaa veren maksa- ja haima-arvot. Silloin, kun näillä tutkimuksilla ei löydetä syytä oireisiin, on harkittava perusteellisempaa ruuansulatuskanavan ja vatsan alueen tutkimusta, kuten mahalaukun tähystystä.

Mahalaukun tähystys, eli gastroskopia, on menetelmä, jota käytetään ruokatorven, mahalaukun ja ohutsuolen alkuosan tutkimiseen. Osin tutkimuksen tekijästä ja tutkimustekniikasta riippuen, pystytään tarkastelemaan myös nielun rakenteita, vaikka siihen menetelmää ei varsinaisesti ole suunniteltu. Gastroskopian avulla voidaan hankkia arvokasta tietoa syistä vatsaoireiden taustalta.

Esitiedot, tähystystutkimus ja sen avulla tehdyt johtopäätökset sekä tutkimus- ja hoitosuunnitelma muodostavat gastroskopian. Tutkimus tehdään suun kautta letkumaisella, n.110 cm pituisella tähystimellä, joka on läpimitaltaan noin “pikkurillin” paksuinen. Tutkimuksen aikana vain osa tähystimestä on potilaan mahasuolikanavassa. Tähystimen päässä on digitaalinen videokamera, jonka avulla nähdään kuvaruudulta suurennettua videokuvaa tutkimusalueesta. Useimmiten ennen tutkimusta potilaalle annetaan vaahtoa vähentävää liuosta ja nieluun suihkutetaan puudutusainetta.

Tutkimus tehdään pääsääntöisesti hereillä ja vain poikkeustapauksissa nukutettuna. Jos potilas on erityisen jännittynyt, voidaan jännitystä lievittää rauhoittavalla esilääkityksellä. Tutkimuksen kesto on noin 10 minuuttia, jonka aikana tutkimusalue käydään läpi ja otetaan pieniä koepaloja vatsalaukun, ohutsuolen sekä tarvittaessa ruokatorven limakalvolta. Löydökset tallennetaan tarvittaessa digitaalikuvin. Potilas ei tunne koepalojen ottamista juuri lainkaan. Patologi analysoi koepalat myöhemmin mikroskoopilla ja selvittää mm. onko koepaloissa todettavissa tulehdusta, helikobakteeria tai keliakiaa. Jos löydöksenä on esimerkiksi kasvain, niin sen kudostyyppi määritetään.

Gastroskopia on aiheellinen diagnostinen tutkimus, jos potilaalla esiintyy toistuvaa/jatkuvaa oksentelua tai pahoinvointia, nielemiskipua tai ruuan tarttumisen tunnetta. Myös keliakiaepäily, matala hemoglobiini, epäily akuutista tai pitkäaikaisesta mahasuolikanavan verenvuodosta ovat aiheita gastroskopialle. Jos yli 50-vuotiaalla potilaalla on uutena oireena ylävatsakipua tai muuta ylävatsavaivaa eikä sitä aiemmin ole tutkittu, on gastroskopia aiheellinen.

Alle 50-vuotiaalle ylävatsavaivaiselle potilaalle on syytä tehdä gastroskopia, mikäli potilaalla esiintyy laihtumista, oksentelua, matalaa hemoglobiinia, nielemisvaikeuksia tai jos lääkehoitokokeilun jälkeen oireet uusivat helposti. Mahalaukun tähystys on myös tarpeen, mikäli potilaalla on todettu helikobakteeri ja hänellä on mahahaavan riskitekijöitä, kuten tulehduskipulääkkeiden käyttö tai tupakointi. Myös epäselvän rintakivun selvittelyssä gastroskopia on usein tarpeen. Jos potilaalla on pitkäaikaista haponnousua suuhun ja närästystä, on gastroskopia syytä tehdä kertaalleen. Etenkin mikäli vaivaa ei ole aiemmin tutkittu, dieettiohjeet eivät oireilua paranna tai lääkehoitokokeilun jälkeen oireet uusivat helposti.

On tiettyjä tautitiloja, joiden seuranta ja hoito vaatii tutkimuksen uusimista yhden tai useamman kerran. Gastroskopiassa todetun mahahaavan parantuminen on syytä tarkistaa noin 6 viikon hoidon jälkeen uudella tähystyksellä. Osa vaikeista ruokatorven tulehduksista edellyttää uusintagastroskopiaa yhden tai useamman kerran. Tutkimuksen uusimistarpeen arvioi toimenpiteen tehnyt lääkäri viimeistään koepalavastausten valmistuttua.

Aina ei gastroskopia ole tarpeen. Jos tutkimuksissa löytyy laktoosi-intoleranssi ja oireet helpottuvat vähälaktoosisella tai laktoosittomalla ruokavaliolla, ei gastroskopiaa tarvita. Gastroskopiaa ei myöskään tarvitse tehdä alle 50-vuotiaalle närästyspotilaalle, mikäli oireet menevät ohi ruokavaliomuutoksella tai lyhyellä lääkekokeilulla, eikä muita hälyttäväksi tulkittavia oireita ole. Jos potilas on sairastunut tarttuvaan akuuttiin vatsasairauteen, joka useimmiten menee ohi itsestään, ei gastroskopiaa tarvita.

Gastroskopioita tekevät useat lääkärit: yleislääkärit, sisätautien erikoislääkärit ja kirurgian erikoislääkärit. Gastroenterologian erikoislääkärit ja gastrokirurgian erikoislääkärit ovat erityisesti tämän tutkimuksen asiantuntijoita. Gastroenterologian erikoislääkäri tutkii, hoitaa ja seuraa ruuansulatuskanavan sairauksia avohoidossa ja sairaalassa. Suomessa oli v. 2009 alussa 114 gastroenterologia.

Useimmiten potilaan ruuansulatuskanavan sairaus ei vaadi leikkaushoitoa, mutta mikäli leikkaus on tarpeen, on tuolloin gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri hoidon asiantuntija. Suomessa oli v. 2009 alussa 255 gastrokirurgian erikoislääkäriä. Usein hoito ja tutkimukset toteutetaan yhteistyössä em. erikoislääkäreiden kanssa. Yleensä joustava ja intensiivinen yhteistyö myös yleislääkäreiden ja/tai työterveyslääkäreiden kanssa on tarpeen.

Jaa