Needs review

Kipeä polvi voi olla merkki vain rasituksesta, mutta polvikivun syynä voi olla myös jokin hoitoa vaativa vamma. Lue lisää polven vammoista alta ja varaa aika mieltäsi askarruttavan kipeän polven tutkimiseksi Mehiläisen ortopedille tai yleislääkärille.

Eturistisiderepeämä

Polven vääntymisvammat ovat hyvin tavallisia urheiluvammoja, niin satunnaisessa kuntoilussa kuin kilpaurheilussakin. Valitettavan usein polvitapaturmassa vaurioituu nimenomaan eturistiside, niveltä etu-takasuunnassa tukeva rakenne, joka sijaitsee hankalasti aivan nivelen keskellä. Nykytekniikalla suurin osa eturistisiderepeämistä voidaan saada hoidettua lähes entisen veroiseen kuntoon.

Revenneellä eturistisiteellä voi toki elää, mutta vähänkin intensiivisemmät liikuntaharrastukset, kuten pallopelit, laskettelu tai suunnistus, aiheuttavat polveen epämiellyttävää muljahtelua tai pettämisoireilua. Lisäksi epävakaa nivel rappeutuu tervettä nopeammin; keinoniveltarve voi tulla esiin vuosikymmeniä normaalia nuorempana.

Mehiläisen hoitostandardi määrittelee menettelytavat parhaiden hoitotulosten saavuttamiseksi

Vielä pari vuosikymmentä sitten eturistisiteen merkitys oli väheksytty, eikä sen korjaamista pidetty yleensä aiheellisena. Tänään alkaa polvikirurgiaa tekevien keskuudessa olla melko yhteneväinen näkemys siitä, milloin nivelside pitää korjata. Suomessa tehdään nykyään yli 2 000 eturistisidekorjausta vuosittain. Mehiläinen on alan huippuasiantuntija lähes 400:llä vuosittaisella leikkauksella. Pyrimme Mehiläisen sairaaloissa ja Liikuntaklinikoilla alan laatujohtajaksi. Olemme juuri viimeistelleet eturistisidevammojen hoitoon ja kuntoutukseen yhteisesti hyväksytyn hoitostandardin, johon kaikki Liikuntaklinikan kirurgit ja ortopedit ovat sitoutuneet. Hoitostandardi määrittelee tarkoin menettelytavat koko hoitoketjulle diagnostiikasta jälkikuntoutukseen. Standardoinnilla tai "tuotteistamisella" pyrimme hoitotulosten tasaiseen laatuun ja tulosten seurannan helpottamiseen. Samalla kykenemme tekemään myös tieteellistä tutkimustyötä.

Vamman syynä yleensä kaatuminen

Eturistiside- eli ACL-vamman diagnoosi tehdään yleensä kliinisesti, ts. lääkärin vastaanotolla ilman erityisiä lisätutkimuksia (ACL = anterior cruciate ligament). Tapaturmamekanismi on usein kaatuminen siten, että koukistunut polvi taipuu sisäänpäin, tai polven väkivaltainen "ylikoukistuminen". Joskus myös voimakas yliojennus voi aiheuttaa samanlaisen vamman. ACL:n "taistelupari", PCL eli takaristiside, on rakenteeltaan selvästi vahvempi ja vaurioituu siksi paljon harvemmin.

Potilaat, jopa pelikaverit, kertovat usein kuulleensa selvän rasahduksen tai paukahduksen vammautumishetkellä. Repeämä vuotaa yleensä reilusti verta polvinivelen sisään. Polvi turpoaa muutamassa tunnissa ja kipeytyy entisestään. Aivan alussa kipu ei aina ole kovin voimakas, jotkut jopa pelaavat ottelunsa loppuun.

Diagnoosiin riittää tavallinen röntgentutkimus

Turvonneesta polvesta kannattaa tyhjentää ylimääräinen neste pois punktiolla. Verinen punktiolöydös viittaa miehillä noin 40 %:n todennäköisyydellä ACL-vaurioon, naisilla jopa hiukan suuremmalla todennäköisyydellä. Tyhjennys auttaa myös kipuun. Usein jo ensimmäisessä kliinisessä tutkimuksessa paljastuu polven selvä löysyys etu-takasuunnassa. Joskus alkuvaiheen kipu ja lihasjännitys estää luotettavan tutkimuksen, ja vamman vakavuus selviää vasta myöhemmin. Tavallinen röntgentutkimus kuuluu tehdä jokaisesta polvivammasta. Sen sijaan magneettitutkimuksen tarve voidaan harkita tapauskohtaisesti. Polven ultraäänitutkimus tai varjoaineröntgen ovat käytännössä hyödyttömiä. Vammautuneen polven päivystysluonteiseen tähystykseen ei enää nykyään ole aihetta, sillä diagnoosi kyetään melkoisella varmuudella määrittelemään kevyemmin metodein.

Toisaalta esim. ACL-vamman otollisin rekonstruktioajankohta on vasta muutaman viikon kuluttua vammasta. Akuutti veripolvi ja siihen liittyvä tulehdusreaktio on tällöin jo ehtinyt rauhoittua, joten leikkaus on teknisesti helpompi. Lisäksi polven liikelaajuus ehtii palautua normaaliksi, ja potilas kykenee jopa kävelemään melko hyvin.

Korjaus lähes aina tähystintekniikalla

Eturistisidekorjaus tehdään nykyään lähes poikkeuksetta tähystystekniikalla eli artroskopialla. Eturistisidettä ei kannata ommella, sillä se ei parane luotettavasti kuin aivan nuorimmilla potilailla. Revennyt ACL sen sijaan poistetaan ja korvataan jännesiirteellä. Mehiläisessä siirteenä käytetään takareiden ns. hamstring-jänteitä. Toinen yleinen tapa on ottaa siirre polvilumpiojänteestä. Hamstring-siirteen etuina ovat leikkauksen tekninen helppous ja ennen kaikkea potilaan kivuttomuus heti leikkauksen jälkeen. Näin suurin osa potilaista voi kotiutua jo leikkauspäivänä. Lopputuloksen kannalta siirremateriaalin valinnalla ei ole merkitystä. Siirre kiinnitetään luutunneleihin pienillä ruuveilla. Tunnelit pyritään sijoittamaan reisi- ja sääriluuhun tarkasti revenneen eturistisiteen kiinnityskohtiin.

Toipuminen nopeaa, mutta malttia treeneihin!

Potilaat saavat leikkauksen jälkeen alkaa välittömästi varaamaan painoa leikatulle raajalle sen mukaan, mitä kipu sallii. Kyynärsauvoja käytetään kuitenkin tukena muutaman viikon ajan.

Urheilija kykenee eturistisidekorjauksen jälkeen useimmiten palaamaan entiselle tasolleen, siitä esimerkkeinä ovat lukuisat ammattiurheilijat ja jopa olympiavoittajat. Aikaa kuntoutusprosessiin kuitenkin menee pitkään, yleensä koko pelikausi. Lenkkeily on sallittua noin kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta, lujavauhtisempi juoksu vasta pari kuukautta myöhemmin. Hyppyjä ja nopeita käännöksiä edellyttäviin lajeihin - mailapelit, lentopallo, suunnistus jne. - paluu on sallittua noin puolen vuoden kuluttua toimenpiteestä.

Nykytekniikalla voidaan saada suurin osa eturistisiderepeämistä hoidettua lähes entisen veroiseen kuntoon. Aivan sataprosenttinen ei hoitotulos kuitenkaan ole, sillä eturistisidesiirteestä jää pysyvästi puuttumaan alkuperäisen nivelsiteen "tuntoaisti". Aito eturistiside sisältää venytysantureita, jotka syöttävät hermostoon jatkuvasti tietoa polven kuormitusolosuhteista. Korjattu polvi voi tuntua lopun ikää hiukan omituiselta tai "hitaalta", mutta se on tukeva ja kivuton. Valitettavasti ACL-siirre ei ole sen vahvempi kuin alkuperäinenkään, näin uusiakin repeämiä sattuu, jos polvi uudestaan vääntyy. Suurimmillaan riski on noin puolen-puolentoista vuoden kuluttua leikkauksesta, kun polvi jo tuntuu terveeltä ja urheilija on innolla palannut harrastukseensa. Pitkän tauon aikana koordinaatio ja taito ovat kuitenkin heikentyneet, ja uudelleen vammautumisen riski on sen takia kohonnut. Siten kannattaakin malttaa mielensä ja kuntouttaa leikattu polvi huolellisesti, sekä antaa myös muulle kropalle aikaa palautua pitkästä toimettomuudesta.

Nivelkierukkavammat

Kaikki kierukkavammat voidaan tänä päivänä korjata tähystyskirurgisesti. Pienet repeämät hoidetaan poistamalla revennyt kierukan osa säästäen terveet osat. Vielä parikymmentä vuotta sitten, ennen tähystyskirurgian yleistymistä, pidettiin perusteltuna poistaa rutiininomaisesti koko revennyt kierukka. Se johti nopeasti kehittyvään kulumavikaan, joten käytännöstä on ymmärrettävästi luovuttu. Suuret kierukkarepeämät varsinkin nuorilla potilailla yritetään korjata joko ompelemalla tai nykyisin yhä useammin ampumalla repeämään ns. kierukkanuolia. Nuolet ovat kuin pieniä nauloja, jotka sulavat itsestään vajaan vuoden kuluessa. Tekniikka on kuitenkin melko vaativaa, eikä sitä kaikissa sairaaloissa ole tarjolla. Lisäksi korjaukseen pitäisi päästä melko nopeasti, jos kierukka on ollut rikkoutuneena useita kuukausia, repeämä ei yleensä enää sovellu nuolilla korjattavaksi.

Rustovauriot

Paikallinen rustovaurio on nivelrikon eli kulumataudin esiaste. Jos liukupintaan ja kantavan rustoalueen kohdalle syntyy vääntövamman yhteydessä kolo tai epätasaisuus, se johtaa myöhemmin kuluman etenemiseen. Pienet rustovammat tavallaan hioutuvat itsestään sileiksi, mutta suuremmat tulisi hoitaa aktiivisemmin. Rustovamman tila voidaan selvittää parhaiten kartiokeilakuvauksella.

Hyppääjän polvi

Jumper's knee, eli hyppääjän polvi -oire tuntuu polvilumpion ja jänteen liitoskohdassa joko lumpion ylä- tai tavallisemmin alakärjessä. Luun ja jänteen liitokseen syntyy toistuvien rajujen nykäysten pohjalta kudosvaurio, tavallaan jänne rispaantuu ja vaurioalue korjautuu rakenteeltaan huonolla arpikudoksella. Jos rasitus ei toistu liian usein, voi vaurio korjautua itsekseen, mutta aktiiviurheilijoilla vaiva usein muuttuu krooniseksi. Kasvuikäisellä urheilijoilla taustalla voi olla patellan eli polvilumpion alakärjen luutumishäiriö, ns. Sinding-Larsenin tauti. Vanhemmilla hyppääjillä altistavana tekijänä voi olla polvilumpion sijainti turhan korkealla, eli jänne polvilumpion alapuolella on hiukan tarpeettoman pitkä. Tämä ns. patella alta -virheasento on tavallisin pitkillä ja hoikilla ihmisillä, tyypillisillä hyppylajien harrastajilla siis.

Hyppääjän polvi -vaivaa hoidetaan ensin tulehduskipulääkkein ja paikallisin kortisoniruiskein. Kortisonia ei kuitenkaan saa laittaa jännekudokseen, sillä jänne voi siitä haurastua ja jopa katketa. Pistotekniikka pitää näin ollen olla hyvä. Melko suuri osa hyppääjän polvi -tapauksista kroonistuu, eikä enää reagoi lääkehoidoille. Tällaisissa tapauksissa tulee harkittavaksi leikkaus, jossa jänne halkaistaan ja huono arpikudos ja kalkkeutumat poistetaan. Jänne annetaan sen jälkeen rauhassa arpeutua ja jos urheilija malttaa olla hyppimättä 2-3 kk ajan, vaiva jää yleensä pysyvästi pois.

Kondromalasia

Polvilumpion rustopehmentymätauti eli kondromalasia on taustoiltaan hiukan epäselvä tauti, jonka syynä on ehkä osittain synnynnäinen taipumus, osittain toistuvat pienet polvitapaturmat, vaikkapa lentopallon "tiikerihypyssä" tulevat kolhut. Polvilumpion rusto rikkoutuu yleensä melko pieneltä alueelta ja aiheuttaa rutinaa ja kipua varsinkin portaissa (alaspäin meno yleensä kivuliaampaa). Toinen tyypillinen kondromalasian aiheuttama vaiva on ns. teatterioire, eli kipu ja epämiellyttävä paineentunne kun joutuu istumaan pitkään (elokuvissa, autossa, bussissa...) polvet koukussa. Kondromalasia on hyvänlaatuinen tauti, joka yleensä rauhoittuu itsekseen ajan mittaan. Polven kanssa pärjää paremmin, kun reisilihakset ovat hyvässä kunnossa. Joskus voidaan hankalia oireita rauhoittaa "siivoamalla" lumpion rustopinta tähystysleikkauksessa.

Osgood-Schlatterin tauti

Osgood-Schlatterin tauti on tavallinen paljon urheilevan kasvuikäisen pojan tai tytön polvikivun taustalla. Kipu tuntuu juostessa ja hypyissä polven etupuolella hiukan nivelen alla, eli sääriluun etukyhmyn kohdalla. Kyseiseen luukyhmyyn kiinnittyy polvilumpiojänteen toinen pää, johon siis keskittyy reisilihasten koko voima. Jänteen kiinnitysalue on myös "kasvukeskus", joka ärtyy liiasta rasituksesta, varsinkin kun samaan aikaan on päällä kiivaan pituuskasvun vaihe (12-15 -vuotiailla). Hoidoksi riittää yleensä rasituksen vähentäminen ja aika ajoin käytettävä tulehduskipulääke. Tauti aiheuttaa kuitenkin ajoittaisia kipuvaiheita pituuskasvun päättymiseen saakka, eli pojilla jopa 17-18 -vuotiaaksi. Oireet jatkuvat joskus myös täysikasvuisena. Syynä on silloin yleensä se, että luutuminen alueella on häiriintynyt ja luutumiskeskus on jäänyt pirstaleiseksi. Näitä irtopaloja voi jäädä jännekudokseen aiheuttamaan rasituskipuja, niiden poisto auttaa yleensä hyvin.

Lue lisää:

Polven ja nilkan kipu

Jaa