tatu_tulokas

Lehdistötiedote 2.10.2018

Mehiläisen henkilöstöjohtajaksi on nimitetty Tatu Tulokas. Hän aloittaa tehtävässään viimeistään 1.1.2019 raportoiden vastuualueestaan Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpäälle.

Tatu Tulokas siirtyy Mehiläiseen palkka- ja henkilöstöhallinnon palveluita tuottavan Silta Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä. Aiemmin urallaan hän on työskennellyt muun muassa Diacor terveyspalveluiden henkilöstö- ja talousjohtajana sekä Finnairin palveluksessa useissa henkilöstöhallinnon johdon tehtävissä. Tulokkaalla on kauppatieteiden maisterin sekä upseerin tutkinnot.

- On hienoa saada Tatun kaltainen kokenut osaaja taloon. Tatun rekrytoinnin myötä pystymme jatkossa entistäkin paremmin panostamaan laadukkaaseen henkilöstöhallintoon, esimiesten tukemiseen sekä henkilöstön koulutukseen ja hyvinvointiin, toteaa Janne-Olli Järvenpää.

- Mehiläisellä on hieno tausta sekä perinteet, ja se on suunnannäyttäjä kovassa muutoksessa olevalla sosiaali- ja terveysalalla. Mehiläinen on hyvin johdettu, erinomaista osaamista omaava organisaatio ja uskon, että opin paljon sen johdolta ja työntekijöiltä, sanoo Tulokas.