Äitiyslomalla.
Olen vuonna 2009 valmistunut fysioterapeutti, jolla on monipuolinen kokemus erilaisista tuki- ja liikuntaelimistön vaivoista sekä neurologisesta fysioterapiasta. Minulle on kertynyt kokemusta erityisesti työikäisten tavallisimmista tuki- ja liikuntaelimistön haasteista, kuten niska-hartiaseudun, selän ja olkapään vaivoista. Lisäksi työskentelen mielelläni ikääntyvien parissa. Olen myös ohjannut usean vuoden ajan erilaisia liikuntaryhmiä, kuten kuntosali- ja allasryhmiä.
Fysioterapeuttina pyrin ottamaan asiakkaan toiveet ja tavoitteet huomioon sekä lähestymään jokaisen tilannetta kokonaisvaltaisesti. Vastaanotolleni voi tulla niin nuoret, työikäiset kuin ikääntyneetkin. Tällä hetkellä olen erikoistumassa äitiysfysioterapiaan. Lisäksi teen jatko-opintoja opiskelemalla ylempää AMK-tutkintoa kuntoutuksen ja liikunnan alueella.
Urheilulajeista minulla on ymmärrystä varsinkin mailapeleistä. Oma lajitaustani on tenniksessä, jonka parissa olen toiminut sekä aktiivisen kilpapelaajan että valmentajan roolissa.
Tervetuloa vastaanotolle!
Ajanvarausohje
Äitiyslomalla.
Varaathan ensikäynnillesi 60 minuutin mittaisen ajan.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Fysioterapia
Kiinnostuksen kohteet
- TULE-fysioterapia
- Mailapelit
- Olkapäävaivat ja -vammat
- Huimauksen hoito
- Kuntoutus
Tutkinnot
- Fysioterapeutti
Kielitaito
- suomi, työkieli
Palvelut
- Lantionpohjan fysioterapia
- Äitiysfysioterapia
- Hieronta
- Fysioterapiakäynti