Salla Myllys
Olen koulutukseltani työterveyspsykologi, psykoterapeutti (integratiivinen) ja psykologian tohtori, jolla on pitkä kokemus työterveyshuollon asiantuntijatehtävistä. Olen toiminut viime vuosina myös kasvuyrittäjänä ja sote-alan johtotehtävissä, ja työskentelenkin mielellään myös yrittäjien ja esihenkilöiden kanssa.
Huom! En ota vastaan lainkaan psykoterapia-asiakkaita. Eikä myöskään yksityisasiakkaita, vaan pelkästään työterveyshuollon asiakkaita konsultaatiolähetteellä.
Otan vastaan asiakkaita vain 1-5 käyntikerran työterveyspsykologin konsultaatiokäynneille työterveyslääkärin/-hoitajan lähetteellä.
Olen suuntautunut mm. stressin ja työuupumuksen hallintaan, masennus- ja ahdistuneisushäiriöihin, itsetunto- ja elämänhallintaongelmiin, ihmissuhderistiriitojen, elämänmuutosten ja surun sekä muiden elämänkriisien käsittelyyn. Työskentelyotteeni on lämmin ja kuunteleva, autan käynneillä asiakkaita mielellään myös ymmärtämään niitä ajattelu- ja toimintamalleja, jotka aiheuttavat hänelle ongelmia tai oireita.
Ajanvarausohje
Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.
Peruutuksissa noudatetaan Mehiläisen työterveyssopimusten ehtoja.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Työterveyspsykologi
- Työterveyshuollon pätevyys
Kiinnostuksen kohteet
- Uupumus
- Ahdistushäiriöt
- Masennus
- Työyhteisöongelmat
- Työterveys
Tutkinnot
- Psykologi
- Psykoterapeutti
- Työterveyspsykologi
- Psykologian tohtori