Marja Kiuru

Psykoterapeutti, sairaanhoitaja
Kela aikoja vapaana
Marja on kuin kävelevä hoitoalan tietopankki. Hänellä on myös mahtavat verkostot lisätiedon hankkimiseen. Lämmin ihminen.

Olen valmistunut erityistason ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi 2011 ja toiminut siitä lähtien samassa työyhteisössä. KELA-pätevyys on myönnetty heti valmistumisen yhteydessä.

Olen toiminut kivunhoidon asiantuntijahoitajana 1995 lähtien ja osaamisalueeseeni kuuluu sekä akuutin- , pitkään jatkuneen kivun että syöpäkivun eri hoitomuodot ja psykososiaalinen tuki.

Yhteiskuntatieteiden maisteritutkinnossa pääaineeni oli kuntoutustiede.

Ota yhteyttä

Ajanvarausohje

Psykoterapia-aika 60min
Qutenzahoito 75 min

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Lyhytterapia
  • Psykoterapia
  • Sairaanhoitaja
  • Psykoterapian erityispätevyys

Kiinnostuksen kohteet

  • Psykoterapia
  • Lyhytpsykoterapia
  • Työnohjaus
  • Kivunhoito
  • Neuromodulaatio

Tutkinnot

  • Psykoterapeutti
  • Kipuhoitaja
  • Erikoissairaanhoitaja

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli
  • ruotsi, sujuva
  • englanti, työkieli

Palvelut

  • Kivunhoito
  • Lyhytterapia­, Työterveys
  • Ahdistava arki - 5 kerran terapia
  • Ikävät ihmissuhteet - 5 kerran terapia
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, työterveys
  • Työterveyden Sparri

Toimipisteet

Mehiläinen Rovaniemi Urheilukatu
Urheilukatu 5-7
Avoinna tänään
10:00 - 14:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.