Hei! Olen Henna. Työskentelen työfysioterapeuttina ja fysioterapeuttina Kuusamon Mehiläisessä. Työssäni minulle on tärkeää asiakkaan kohtaaminen. Olen kannustava, mutta lempeällä otteella. Fysioterapeuttisia vahvuuksiani ovat terapeuttinen harjoittelu ja asiakkaan tilanteen kokonaisvaltainen arviointi. Olen käynyt lisäkoulutuksia mm. selkäkipuun, hengitykseen, keskivartalon ja lantionpohjan toimintaan liittyen. Olen käynyt laajan psykofyysisen fysioterapian erikoistumiskoulutuksen. Se antaa minulle mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi työn stressiperäisten oireiden helpottamiseen fysioterapian keinoin, sekä keinoja auttaa esim. traumataustaisia asiakkaita paremmin.
Otan vastaan työterveysasiakkaita ja yksityisasiakkaita. Työterveysasioissa olet tervetullut vastaanotolleni akuutin tai pitkittyneen tuki- ja liikuntaelinvaivan vuoksi ohjaukseen ja neuvontaan. Myös uupumus, masennus ja stressiperäiset oireet, kuten univaikeudet ovat syitä, joiden vuoksi voi hakeutua työterveysfysioterapeutin vastaanotolle. Et tarvitse erikseen työterveyslääkärin tai työterveyshoitajan lähetettä.
Yksityisasiakkaana olet tervetullut vastaanotolleni sekä ennaltaehkäisevästi että kipujen ja vaivojen vuoksi seuraavissa tilanteissa: tuki- ja liikuntaelin vaivat, raskausaika, synnytykseen valmistautuminen ja synnytyksestä palautuminen, imetys- ja vauva-ajan ergonomia, suorien vatsalihasten erkauma, lantionpohjan toimintahäiriöt, fysioterapeuttinen jälkitarkastus, arpikäsittelyt ja kehonkuvan haasteet. Erillisiä hieronta-aikoja ei ole varattavissa, mutta fysioterapian vastaanottoaika voi yksilöllisen tarpeen mukaan sisältää myös hierontaa/manuaalista käsittelyä. Fysioterapiaan voi tulla myös saamaan apua arpikäsittelyssä esim. sektiosynnytyksen jälkeen, rintasyöpäleikkauksen jälkeen tai lantionpohjan arpien (synnytysrepeämät, episiotomia) vuoksi.
Lantionpohjan fysioterapiassa arvioidaan koko kehon toimintaa kokonaisvaltaisesti ja asiakaslähtöisesti. Vastaanotolla selvitetään mitä rajoitteita ja haasteita lantionpohjan toimintaan liittyy. Olennaisia asioita on, että asiakas oppii kehotietoisuutta ja saa ymmärrystä kehonsa toiminnasta. Lantionpohjan toimintahäiriöitä voivat olla esim. virtsankarkailu, yliaktiivinen rakko, virtsaumpi ja ylivenyttynyt rakko, gynekologiset laskeumat, suolen toimintahäiriöt, yhdyntäkivut ja orgasmihäiriöt. Myös kuukautiskivut ja endometrioosi voivat olla syitä tulla lantionpohjan fysioterapeutin vastaanotolle. Lantionpohjan fysioterapian ensikäynnille voit varata enint. 60min ajan, jossa ensimmäinen kerta on pääosin ohjausta ja neuvontaa. Toisella kerralla käytämme aikaa tutkimiseen, esim. sisätutkimus (vain asiakkaan suostumuksella). Halutessasi voit varata itsellesi myös 2 perättäistä 60min aikaa, jolloin voimme käyttää 90min lantionpohjan fysioterapian ensikäyntiä varten. Raskaana oleville riittää hyvin enint. 60min aika ensikäynnille.
Fysioterapeuttinen jälkitarkastus on neuvolan jälkitarkastusta täydentävä tutkimus, joka tuo asiakkaalle lisätietoa oman kehon toiminnasta. Ihanteellisin aika tälle on 10-12 viikkoa synnytyksestä, mutta tarkastukseen voi tulla myös ennen tätä tai myöhemmin vauvavuoden aikana. Fysioterapeuttisessa jälkitarkastuksessa edetään asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan, joten sisältö on yksilöllinen. Fysioterapeuttisessa jälkitarkastuksessa huomioidaan kokonaisvaltaisesti kehon ja mielen palautumista synnytyksestä. Se voi sisältää synnytyskertomuksen läpikäymistä, vauva-arjen ergonomian huomioimista, keskikehon toiminnallisuuden arvioimista (esim. suorien vatsalihasten erkauman tutkiminen) ja lantionpohjan toiminnallisuuden arvioimista (esim. sisätutkimus asiakkaan suostumuksella). Fysioterapeuttinen jälkitarkastus kestää 90min ja siihen sisältyy keskustelua, tutkimista, ohjausta ja neuvontaa sekä kotiharjoitteiden läpikäymistä, sekä arpikäsittelyä mikäli arpia on. (huom. varaathan itsellesi 2 perättäistä tunnin aikaa fysioterapeuttista jälkitarkastusta varten)
Jos sinulla on kysyttävää ennen ajanvaraustasi, voit laittaa minulle sähköpostia osoitteeseen henna.linjakumpu@mehilainen.fi. Huomioithan, että et lähetä minulle mitään henkilökohtaisia terveystietojasi. Voit myös varata minulle soittoajan valitsemalla 15min pituisen ajan sähköisestä ajanvarauksesta.
Tervetuloa vastaanotolle!
Tutkinnot: Fysioterapeutti (AMK), Liikunnanohjaaja (AMK), äitiysfysioterapeutti, lantionpohjan fysioterapeutti, psykofyysinen fysioterapeutti, imetysohjaaja, EFT-ohjaaja
Hinnat: enintään 60min/64€, enintään 90min/98€
huom. enint.60min aika sisältää myös kirjaamisen. Hinnat sisältävät kantamaksun. Hintaan lisätään polimaksu.
Kuntosaliohjaukset yksityisasiakkaille 90min hinnan mukaan, kun sisältyvät fysioterapiakäynteihin. (huom. näitä aikoja ei voi varata sähköisestä ajanvarauksesta vaan kuntosalikäynti sovitaan vastaanottokäynnillä)
Ajanvarausohje
Työterveysasiakkaat:
Ohjaus- ja neuvontakäynnille varataan 60min aika.
Toimintakykytesteihin sekä työpaikkakäynteihin varataan aika erikseen. Voit varata ajanvarauksesta soittopyynnön asiasta.
Varattu aika on peruutettava viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa. Työterveyspalveluista laskutetaan aina 50 % perumattomasta ajasta työntekijältä itseltään.
Yksityisasiakkaat:
Varattavissa on 60min aikoja sekä ensikäynneille että jatkokäynneille. Varaathan 2 perättäistä tunnin aikaa fysioterapeuttista jälkitarkastusta varten, jotta on mahdollista käyttää tarvittavat 90min. Voit halutessasi varata myös 2 perättäistä 60min aikaa lantionpohjan fysioterapian ensikäynnille, jolloin on mahdollista käyttää 90min aikaa (laajempi tutkiminen). Ajanvarauksesta voit varata soittopyynnön, jos haluat keskustella tilanteestasi kanssasi puhelimitse. Huomioithan, että enint.60min aika sisältää myös kirjaamisen kuluvan ajan.
Varattu aika on peruutettava viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa.
Perumattomasta ajasta veloitetaan listan mukainen hinta (=perumaton fysioterapia aika).
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Fysioterapia
- Työfysioterapia
Kiinnostuksen kohteet
- Työhyvinvointi
- Selkävaivat ja -vammat
- Terapeuttinen harjoittelu
- Lantionpohjan toimintahäiriöt ja kiputilat
- Raskaus ja synnytys
Tutkinnot
- Fysioterapeutti
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- englanti, työkieli
Palvelut
- Lantionpohjan fysioterapia
- Terapeuttinen harjoittelu
- Fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
- Äitiysfysioterapia
- Psykofyysinen fysioterapia
Toimipisteet
Hinnat
Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.
- Fysioterapiakäynti enintään 60 minuuttia
Hinta-arvio 72.25 € (*72.25 €)