Heidi Leppänen

Psykologi, psykoterapeutti
Ei ota uusia Kela-asiakkaita

Heidi on kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) psykoterapeutti. Hän on koulutukseltaan psykologi ja toiminut pitkään asiakastyössä sekä aikuisten, nuorten, että lasten parissa. Heidillä on myös perheneuvonnan erikoistumiskoulutus.

Työotteessaan Heidi hyödyntää uuden polven kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä, joilla on tutkitusti vaikuttavuutta. Hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT), skeematerapian ja myötätuntokeskeisen psykoterapian työkalut ovat perinteisten KKT-menetelmien ohella hänen suosimiaan menetelmiä. Heidi suhtautuu asiakkaan arvomaailmaan kunnioittavasti.

Heidille voit varata ajan neuvontaan, lyhyeen tai pitkään yksilöpsykoterapiaan ahdistuneisuus-, pelko- ja masennusongelmissa, syömis- ja unihäiriöissä, itseluottamuspulmissa, erityyppisissä stressiongelmissa ja lapsuuteen liittyvissä häiriöissä.

Ota yhteyttä

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Lyhytterapia
  • Psykologia
  • Psykoterapia
  • Psykoterapian erityispätevyys

Kiinnostuksen kohteet

  • Työkyky
  • Työterveys
  • Lyhytpsykoterapia
  • Psykoterapia
  • Mielenterveys

Tutkinnot

  • Psykologi
  • Psykoterapeutti

Kielitaito

  • suomi, äidinkieli

Palvelut

  • Lyhytterapia­, Työterveys
  • Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoterapia (KKT, CBT)
  • Yksilöterapia
  • Ahdistava arki - 5 kerran terapia
  • Nuoruuden kuohunta – 5 kerran terapia
  • Ikävät ihmissuhteet - 5 kerran terapia
  • Kohtuuton syöminen tai juominen - 5 kerran terapia
  • Suunta hukassa - 5 kerran terapia
  • Haasteet parisuhteessa tai perheessä - 5 kerran terapia
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
  • Tuki- ja kriisikäynti
  • Lasten ja/tai nuorten psykoterapia
  • Interpersonaalinen terapia (IPT) - yksilöterapia masentuneille
  • Vanhempien ohjaus
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
  • Lyhytpsykoterapia, työterveys
  • Psykoterapia, työterveys
  • Mielen neuvontakäynti
  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)

Toimipisteet

Komppi Mehiläinen Turku Eerikinkatu
Eerikinkatu 6 C 16, 2. krs
Avoinna tänään
07:00 - 22:00
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Kela-kuntoutuspsykoterapian omavastuu (yksilö)
    Hinta-arvio 34.4 € (*34.4 €)
  • Mielen neuvontakäynti
    Hinta-arvio 98.4 € (*98.4 €)
  • Kognitiivinen käyttäytymisterapia, psykoterapia (KKT, CBT)
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Yksilöterapia
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Tuki- ja kriisikäynti
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Lasten ja/tai nuorten psykoterapia
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Interpersonaalinen terapia (IPT) - yksilöterapia masentuneille
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Vanhempien ohjaus
    Hinta-arvio 100.4 € (*100.4 €)
  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat
    Hinta-arvio 105.4 € (*105.4 €)
  • Lyhytpsykoterapia, yksityisasiakkaat
    Hinta-arvio 105.4 € (*105.4 €)

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.