Heidi Kotila

Psykoterapiakoulutettava, seksuaaliterapeutti
Ammatinharjoittaja

Peruskoulutukseltani olen sairaanhoitaja (1995). Minulla on lähes kolmenkymmenen vuoden työkokemus sairaanhoitajan työstä. Olen toiminut eri tehtävissä niin asiakastyössä kuin esimiestehtävissä. Ihmisten elämän monenlaiset haasteet ovat tulleet minulle tutuiksi. Olen opiskellut Seksuaalineuvojaksi (2018) sekä Seksuaaliterapeutiksi (2019). Tällä hetkellä opiskelen Traumapsykoterapeutiksi Tampereella. Valmistumisajankohta on joulukuu 2024. Olen käynyt Emdr 1 ja 2 koulutuksen. Saan virallisen Emdr-terapeutti nimikkeen 2023 vuoden loppu puolella. Emdr-menetelmänä kiinnostaa minua kovasti. Siihen aiheeseen liittyy myös traumaopintojeni lopputyön aihe.

Terapeuttina olen luotettava, turvallinen, rauhallinen, myötätuntoinen ja läsnä oleva. Voit tulla luokseni omana itsenäsi. Pyrin luomaan tapaamisilla ilmapiirin, jossa kaikenlaiset ajatukset, kokemukset ja tunteet ovat sallittuja. Alkuun tutustumme toisiimme, arvioimme tilannettasi ja sovimme yhteiset toimintatavat. Etenemme työskentelyssä Sinulle sopivaan tahtiin. Työskentelymme tavoitteena on, että pystyisit tarkastelemaan erilaisia elämänkokemuksiasi, liittämään ne osaksi tarinaasi sekä suhteuttamaan ne nykyhetkeen - suuntautuen samalla kohti uutta.

Työskentelyni perustuu traumapsykoterapeuttiseen viitekehykseen ja vaiheorientoituneeseen hoitomalliin. Hyödynnän työskentelyn eri vaiheissa tietoista läsnäoloa, kehollista työskentelyä ja vakauttavia tekniikoita. Toki käytän tarvittaessa yksilöllisesti erilaisia integratiivisia juuri sinulle sopivia menetelmiä. Psykoedukaatio on myös keskeisessä roolissa. Tavoittelemme yhdessä turvallisuudentunteesi kasvamista, toimintakykysi ylläpitämistä, sekä säätelykeinojesi ja tunnetaitojesi vahvistumista.

Seksuaalisuus on merkittävä osa ihmisyyttä ja jokaisen omaa persoonaa. Seksuaalisuus on osa elämää, sukupuolisuutta, minä- ja kehonkuvaa. Jokainen ihminen on seksuaalinen ja jokaisen ihmisen seksuaalisuus on ainutlaatuista. Seksuaalisuus on erityisen yksityinen ja intiimi elämänalue, siksi siihen liittyvistä asioista keskustelu koetaan usein vaikeaksi. Seksuaaliterapia on tarkoitettu kaikenikäisille ja kaikenlaisille ihmisille. Keskustelemaan voit tulla yksin tai puolisosi kanssa. Seksuaaliterapia 85€ / 45min yksilökäynti ja 150€ / 90min pariterapiakäynti.

Olet sydämellisesti tervetullut!

Ota yhteyttä

Ajanvarausohje

Mahdolliselle lähivastaanotolle asiakkaita suositellaan tulemaan enintään 5 minuuttia ennen varatun ajan alkua, jotta ammattilainen pääsee avaamaan oven.

Peruutukset: Aika on peruttava 48 tuntia ennen sovittua tapaamista. Ammattilainen varaa oikeuden laskuttaa myöhemmin perutuista tai kokonaan peruuttamattomista palveluista.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Psykoterapia
  • Seksuaaliterapia

Kiinnostuksen kohteet

  • Psykoterapia
  • Mielenterveys
  • Psyykkiset ongelmat/henkinen jaksaminen

Tutkinnot

  • Seksuaalineuvoja
  • Seksuaaliterapeutti

Kielitaito

  • suomi, työkieli

Palvelut

  • Seksuaali- ja pariterapia
  • Psykoterapiakoulutettavan antama hoito
  • Mielen ensikäynti

Toimipisteet

Mehiläinen Psykoterapiapalvelut Rovaniemi Urheilukatu
Urheilukatu 5-7
Suljettu tänään
Puhelin, Ajanvaraus010 414 00Hinta 0,084 €/min
Puhelin, Vaihde010 414 0112Hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1669 €/min

Hinnat

Hinta-arvio sisältää lääkärin- tai asiantuntijanpalkkion sekä poliklinikka- ja Kanta-maksun. Lisäksi voidaan veloittaa muitakin kuluja, kuten tehdyt toimenpiteet ja tutkimukset. Suluissa esitetään hinta-arvio Kela-korvauksen jälkeen. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin voidaan käyttää korotettuja hintoja. Lisätietoja Hinnasto-sivulta.

  • Psykoterapiakoulutettavan antama hoito
    Hinta-arvio 66.80 € (*66.80 €)
  • Mielen ensikäynti
    Hinta-arvio 89.00 € (*89.00 €)

Ota yhteyttä

Voit ottaa yhteyttä alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun yhteydessä. Ethän kirjoita tähän arkaluontoisia potilastietoja itsestäsi.