Olen valmistunut urheiluhierojaksi vuonna 2020 Suomen urheiluhierojaopistolta. Koen työni mielekkääksi ja monitahoiseksi. Tehtäväni on arvioida ja kartoittaa asiakkaan tarpeita sekä opastaa häntä oma-hoito ohjeistuksella ja ennaltaehkäisemään vaivoja. Nykyisin opiskelen Ortopedistä osteopatiaa. Olen käynyt myös purentalihaskoulutuksen 2023 talvella.
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: Tules vaivojen tarkka tutkiminen ja sitä kautta kivun syyn selvittäminen oikean hoitosuunnitelman varmistamiseksi. Omaan laajan urheilutaustan monesta pallopelistä. Jääkiekkoa harrastin tavoitteellisesti aina armeijaan menemiseen saakka sekä jalkapallossa on myös laaja tausta. Kesäisin harrastan jalkapallon lisäksi: golfia, tennistä sekä koripalloa. Kuntosali harrastus on myös lähellä sydäntäni.
Ikäryhmät
Nuoret 13–17-vuotiaat
Työikäiset 18–65-vuotiaat
Ikääntyneet yli 66-vuotiaat
Peruutus
Peruuttamattomasta ajasta laskutus: YLE 25€ ERIK 35€ MUU 35€
Varattu aika on peruutettava viimeistään edellisenä päivänä ennen sovittua ajankohtaa.
Yksityisasiakkaat Ammatinharjoittajalla on oikeus veloittaa peruuttamattomasta tai määräajan jälkeen perutusta ajasta. Lisäksi laskulle tulee Mehiläisen palvelukulu 16 €.
Työterveysasiakkaat Työterveyspalveluista laskutetaan aina 50 % perumattomasta ajasta työntekijältä itseltään. Laskulle ei tule Mehiläisen palvelukulua.
Jag erbjuder även tjänster på svenska
Tervetuloa vastaanotolle!
Ajanvarausohje
Asiakkaalle saa antaa varata aikoja, kunhan niistä ilmoittaa ammatinharjoittajalle puhelimitse tai tekstiviestillä. HUOM! Alle 15-vuotiaille asiakkaille tulee olla vanhemman lupa.
Erikoisalat ja erityispätevyydet
- Hieroja
Kiinnostuksen kohteet
- Pallopelit
- Mailapelit
Tutkinnot
- Hieroja
- Koulutettu hieroja
- Urheiluhieroja
Kielitaito
- suomi, äidinkieli
- ruotsi, työkieli
- englanti, työkieli
Palvelut
- Leukanivel- ja purenta- fysioterapia (TMD)
- Hieronta
- Urheiluhieronta