Turun Mehiläisen Liikuntaklinikan lääkäri Harri Helajärvi toimii myös Antidoping-toimikunnan asiantuntijalääkärinä.Kilpaurheilijan lääkitykseen liittyy omat erityispiirteensä. Lääkitys ei saa parantaa urheilusuoritusta, mutta ei myöskään alentaa suorituskykyä tai muuten vaarantaa urheilijan terveyttä.

Aikoessaan lääkitä syysflunssaa apteekin tuotteilla tai harkitessaan ravintolisän nauttimista ystävän suosituksesta, kilpaurheilijan on syytä selvittää tarkkaan millaisesta aineesta on kysymys.

– Urheilija saa lääkitä itseään aivan kuten muutkin, kuitenkin muutamalla erotuksella. Lääkkeestä ei saa aiheutua etua kilpakumppaneihin nähden eikä haittaa urheilijalle itselleen, tiivistää liikuntalääketieteen parissa pitkään työskennellyt lääkäri Harri Helajärvi Mehiläisen Liikuntaklinikalta Turusta. 

Kilpaurheilijan lääkkeet on luokiteltu erilaisiin ryhmiin. Osa lääkkeistä on urheilijoilta kokonaan kielletty. Joitakin lääkkeitä saa käyttää harjoittelukaudella, mutta ei kilpailuissa.

Kolmanteen ryhmään kuuluvat lääkkeet, joita ei saa käyttää tietyissä lajeissa. Näitä edustavat esimerkiksi betasalpaajat, joiden hermostuneisuutta ja tärinää lievittävistä ominaisuuksista esimerkiksi ampujat voisivat hyötyä kilpailussa käden vakauden lisääntyessä. 

On olemassa myös urheilijoilta kiellettyjä hoitotoimenpiteitä ja –menetelmiä, kuten suonensisäinen nesteytys kilpailutilanteessa.

Toisaalta urheilijaakin pitää voida tarvittaessa hoitaa myös kielletyillä aineilla.

– Jos urheilijalla on todettu hyväksytyin menetelmin esim. astma, eikä se pysy kurissa sallituilla lääkkeillä, hän voi lääkärinsä antamien tietojen avulla hakea lupaa Suomen Antidopingtoimikunnalta kilpaurheilussa kiellettyjen astmalääkkeiden käyttämiseen. Hän ei kuitenkaan saa saada lääkityksestä etua kilpatovereihinsa nähden.

– Erityisluvalla käytetyllä lääkkeellä on vain tarkoitus palauttaa elimistön toiminta ennalleen ja urheilija samalle viivalle terveiden kanssa, Helajärvi muistuttaa.

Dopingseurantaa laji- ja tasokohtaisesti

Urheilijat antavat positiivisen dopingnäytteen usein sen takia, etteivät ole perehtyneet dopingsääntöihin.Urheilijan kuuluminen dopingseurannan piiriin määräytyy laji- ja tasokohtaisesti. Esimerkiksi nuori, kilpailumielessä uintia harrastava koululainen ei normaalisti joudu antamaan dopingnäytteitä. Sen sijaan jos lahjakas uimari, ikään katsomatta, kilpailee aikuisten SM-kisoissa, häntä koskevat heti lajin antidopingsäännöt. Nämä säännöt ja tasoluokitukset vaihtelevat lajeittain, ja ne kannattaakin tarkistaa omasta lajiliitosta. Suomen Antidopingtoimikunta päättää vuosittain, missä lajeissa, kuinka usein ja kenelle dopingtestejä tehdään. 

Oman ryhmänsä muodostavat kussakin lajissa erityistarkkailun piiriin kuuluvat huippu-urheilijat. Heitä voidaan testata milloin ja missä päin maailmaa tahansa, harjoituskaudella tai kilpailuissa. Näiden urheilijoiden on ilmoitettava olinpaikkansa neljännesvuosittain ja heidän on oltava tavoitettavissa ilmoituksensa mukaisesti ja sovittuina kellonaikoina. Jos urheilijaa ei tavoiteta ilmoitetusta paikasta tiettyyn aikaan, kyseessä on automaattisesti dopingrikkomus.

Urheilijalla vastuu lääkityksestään

Suomen Antidopingtoimikunnan asiantuntijalääkärinä toimivan Helajärven mukaan urheilijat antavat dopingtesteissä positiivisen näytteen usein silkkaa tietämättömyyttään.

– Useimmat dopingrikkomukset olisivat vältettävissä, jos kilpailijat tutustuisivat vuosittain päivitettävään ”Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa” –kirjaseen. Siinä on lueteltu kaikki markkinoilta löytyvät sallitut lääkkeet. Tietoa saa myös Suomen Antidopingtoimikunnan nettisivuilta sekä tietysti meiltä liikuntalääketieteeseen erikoistuneilta lääkäreiltä, hän toteaa. 

Urheilijan olisi syytä tuntea kiellettyjä aineita koskevat kansalliset ja omaan lajiin liittyvät määräykset, sillä vastuu lääkärin määräämän lääkkeen soveltuvuudesta on aina urheilijalla. Lääkärin kirjoittama resepti ei anna lupaa käyttää kiellettyjä lääkeaineita eikä poista urheilijan omaa vastuuta. Kansainvälisellä tasolla kilpailevien tilannetta voi mutkistaa vielä sekin, että säädökset voivat joissakin lajeissa olla erilaisia kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

Urheilijan kannattaa olla tarkkana myös erilaisten suorituskykyä lisäävien ravintolisien, palautumisjuomien tai lihaksia rakentavien luontaistuotteiden kanssa.

Ravintolisät eivät ole kiellettyjä, mutta niiden osalta on hyvä pitäytyä tunnetuissa merkeissä. Esimerkiksi joihinkin ulkomaan kisamatkoilta löytyviin tuotteisiin on saatettu lisätä vaikkapa hormoneja, mikä voi aiheuttaa urheilijalle yllätyksellisen positiivisen testituloksen.  

– Itseään kehittävän kilpaurheilijan kannattaa miettiä antidopingasioita, vaikka hän ei vielä ikänsä tai tasonsa perusteella kuuluisikaan aktiivisesti testattaviin. Kun lääkityksen perusta on kunnossa, välttyy ikäviltä yllätyksiltä. Perusperiaate on, että kilpaurheilijan kannattaa aina varmistaa, että hänen saamansa valmiste on sallittu, Helajärvi kiteyttää. 

Hoitoa ja opastusta

Mehiläisen Liikuntaklinikoilla opastetaan ja hoidetaan kaikenikäisiä ja eritasoisia urheilijoita. Henkilökunnan laajasta lajituntemuksesta hyötyvät myös harrastuksekseen liikkuvat. 

– Liikuntalääketiede palvelee sekä tavallisia kuntoilijoita että huippu-urheilijoita. Tavoitteenamme on hoitaa kaikkia liikkujia niin, että he pääsevät mahdollisimman nopeasti rakastamansa lajin pariin – ja urheilijat tavoittelemaan uusia huipputuloksia. Urheilijoiden kannattaa myös muistaa, että he ovat esikuvia tulevaisuuden mestareille. Parasta esimerkkiä voi näyttää kilpailemalla urheilun jaloja perinteitä kunnioittaen, olemalla ”puhtaasti paras”, Harri Helajärvi sanoo. 

Jaa