Kemiallinen raskaus

Kemiallinen tai biokemiallinen raskaus tarkoittaa raskautta, jossa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti näyttää positiivista. Raskaus ei kuitenkaan ehdi kehittyä kliiniseksi, ultraäänellä havaittavissa olevaksi raskaudeksi vaan seuraa erittäin varhainen keskenmeno, joka on todennettavissa ainoastaan elimistön biokemiallisten muutosten perusteella.

Kemiallinen raskaus ei ole kuitenkaan ”huijariraskaus”, vaikka raskaus ei kunnolla alakkaan. Ne antavat toisaalta edes jotain tietoa hedelmöittymisestä. Toistuessaan useammin saattaa olla kuitenkin syytä sulkea pois mahdolliset oheissairaudet ja tarkistaa hormonaalinen tilanne sekä kohdun seinämien rakenne.

Varhaiset keskenmenot ovat yleisiä

Hyvin varhaiset keskenmenot eli kemialliset raskaudet ovat erittäin yleisiä. Arvioidaan, että jopa puolet alkaneista raskauksista päättyy keskenmenoon ja, että näistä suurin osa niin varhain, ettei nainen edes tiedä olleensa raskaana. Jos raskaustestiä ei tehdä, varhaista keskenmenoa ei välttämättä huomaa mistään. Kuukautiset voivat hyvinkin alkaa ajallaan tai korkeintaan muutaman päivän myöhässä ja olla hieman tavallista runsaammat.

Nykyään kotona tehtävät raskaustestit ovat niin herkkiä, että ne voivat näyttää positiivista jo päiviä ennen kuin kuukautisten kuuluisi alkaa. Myös verikokeessa otettava hcg-arvo näyttää positiivista tulosta mutta arvo on yleensä hyvin matala.

Lue lisää aiheeseen liittyvää:

Keskenmenoneuvola >> 

Hedelmällisyysneuvola >> 

Felicitas Mehiläinen >> 

Asiantuntijat ja toimipisteet

Sirpa Eviö
LT, Naistentautien ja synnytysten el, gyn.endokrin
Henriikka Henttu
LL, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Tarja Olkinuora
LT, naistentautien ja synn. erikoislääkäri
9.9
Kari Ratsula
LKT, Naistentautien ja synn.erikoislääkäri
Katso seuraava vapaa aika
huhtikuu 2021viikko 16
Ei vapaita aikoja tälle valinnalle, ole hyvä ja ota yhteyttä soittamalla numeroon:010 414 00*