Iän vaikutus lapsen saantiin

Vaihdevuosiksi kutsutaan naisen ikäkautta, jolloin lisääntymiseen liittyvä hormonituotanto vähenee. Samalla myös kuukautiskierto päättyy. Vaihdevuodet alkavat yleensä yksilöllisesti 45-55 vuoden välillä. Perimä vaikuttaa vaihdevuosien alkamisajankohtaan. Munasarjojen toiminnan ennenaikaisesta hiipumisesta (ennenaikaiset vaihdevuodet) puhutaan, kun kuukautiset jäävät pois alle 40-vuotiaana. Usein lapsettomuushoitojen yhteydessä tästä tilanteesta käytetään lyhennettä POF (Premature Ovarian Failure).

On tärkeää myös tiedostaa, että naisen hedelmällisyys ei yleensä säily vaihdevuosiin saakka. Munasolujen laatu alkaa heikentyä jo 30 ikävuoden jälkeen, mikä johtuu suurelta osin munasolujen aneuploidian eli solun poikkeavan kromosomilukumäärän lisääntymisestä.

Jos äidillä tai muilla lähisuvun naisilla vaihdevuodet ovat alkaneet hyvin aikaisin, kannattaa oma tilanne selvittää hyvissä ajoin. Joskus munasarjojen toiminnan ennenaikaiseen hiipumiseen voi liittyä myös geneettisiä tekijöitä, kuten Fragile-X.

Ikä vaikuttaa myös miehen hedelmällisyyteen, vaikkakaan ei yhtä selkeästi kuin naisilla. Usein siittiötuotanto heikkenee iän myötä, ja siemennesteanalyysissä nähdään alentunutta siittiötiheyttä ja -liikkuvuutta. Myös siittiöiden DNA:n fragmentaatiot lisääntyvät iän myötä.

Asiantuntijat ja toimipisteet

Sirpa Eviö
LT, Naistentautien ja synnytysten el, gyn.endokrin
Henriikka Henttu
LL, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Kati Härkönen
LT, naistentautien ja synn.erikoislääkäri
9.4
Pirjo Inki
LT, Dosentti, Naistent. ja synn. el
9.9
Katso seuraava vapaa aika
huhtikuu 2021viikko 15
Ei vapaita aikoja tälle valinnalle, ole hyvä ja ota yhteyttä soittamalla numeroon:010 414 00*