Needs review

Turvallisin mielin kohti synnytystä

Toteutamme neuvolakäynnit paitsi raskauden kulun, myös sinun ja perheesi toiveiden mukaisesti. Ensimmäinen käynti on hyvä sijoittaa raskausviikoille 10–13, jonka jälkeen suunnittelemme jatkon yhdessä. Suosituksemme on, että raskausviikoilla 10–28 vastaanotolla käytäisiin neljän viikon välein, viikoilla 28–36 kahden viikon välein, viikoilla 36–40 viikon välein ja viikoilla 40–42 kaksi kertaa viikossa. Synnytyksen jälkeen monet käyvät tutussa neuvolassa jälkitarkastuksessa. Mikäli haluatte, teemme synnytyksen jäkeen myös kotikäyntejä. Kela korvaa osan neuvolakäyntien kustannuksista.

Perhevalmennus

Perhevalmennus on olennainen osa raskaudenajan hoitoa. Suunnittelemme teille oman, yksityisen perhevalmennuksen, jossa käydään läpi synnytykseen liittyviä asioita, sopeutumista tulevaan vanhemmuuteen sekä annetaan käytännönläheistä tietoa vauvan hoidosta. Valmennuksia pidetään keskimäärin kolme kertaa ja ne aloitetaan raskausviikoilla 28–30. Joskus raskauteen ja synnytykseen liittyvät huolet ja pelot askarruttavat. Silloin teillä on käytössänne Mehiläinen Felicitaksessa työskentelevät perheterapeutit.

4D-ultraäänitutkimukset

Neuvolalääkärillämme on käytössään huipputason laitteisto. Raskaudentilan ja sikiön tutkimukset tehdään 4D-ultraäänilaitteella. Sillä löydetään sikiön pienetkin rakenteelliset poikkeamat. Kolmiulotteisena kuvana näkyvällä 4D-ultraäänitekniikalla näet lapsen selkeästi. Saat ultraäänestä printtikuvat tai halutessasi DVD-taltioinnin mukaasi.

Jaa