Keskusteluapua nopeasti sairaanhoitajan vastaanotolla ja etäpalveluna. Matalan kynnyksen keskusteluapua senioreille ja aikuisille sekä perheille. Muistisairaan tukeminen koko sairauden ajan. Tuki ja ohjaus omaisille ja läheisille. Olen toiminut ihmissuhdetyössä yli kolmekymmentä vuotta. Valmistuin sairaanhoitajaksi v. 1989. Olen opiskellut myös perhetyötä, sosiaalipedagogiikkaa, muistisairaanhoitoa sekä kognitiivista lyhytterapiaa. Asiakkaina on ollut hyvin erilaisia perheitä ja yksin asuvia henkilöitä sekä erilaisissa kriiseissä apua tarvitsevia ihmisiä. On tutkittu, että jo muutama tapaaminen voi helpottaa sekä parantaa mielen hyvinvointia ja elämänlaatua. Yksinäisyys, ihmissuhdeasiat, sairastuminen, omaishoitajuus, leskeys, masennus, traumat, suru ja ahdistuneisuus ovat tavallisimpia kuormittavia asioita. Keskuteluapu myös etäpalveluna ja kotikäynnein. Kognitiivisessa lyhytterapiassa tapaamisia on yleensä 4-20 kertaa, sopimuksen mukaan voi terapia kestää pidempään. Terapeuttina olen myötätuntoinen rinnalla kulkija, joka opastaa pääsemään tavoitteisiin. Autan kohtaamaan, normalisoimaan, sietämään ja säätelemään ajatuksia, tunteita ja omaa toimintaa sekä tunnistamaan ja ymmärtämään haitallisia toimintatapoja. Lyhytterapiassa tuen asiakasta löytämään uusia ajatusmalleja ja saamaan aikaan muutoksia tavassa ajatella ja toimia. Terapian avulla voidaan saavuttaa hyvinvointia sekä parempaa ja mielekkäämpää elämää. Elämän kriisit, ihmissuhdevaikeudet, yksinäisyys, erotilanteet, leskeys, sairastuminen ja masennus voivat olla syynä keskusteluterapiaan hakeutumiseen. Muistisairaanhoidon asiantuntijana tuen sekä sairastunutta että läheisiä, omaispuolisoja sekä koko perhettä erilaisissa haasteissa. Muistihoidon asioissa autan vastaanotolla, kotikäynneillä sekä myös etäpalveluna.

Specialities and special qualifications

  • Nurse

Areas of interest

  • Memory problems

Services

  • Lyhytterapia, Yksityisasiakkaat

Locations

Mehiläinen Oulu
Kauppurienkatu 9
Open today
07:00 - 19:00
Phone, Booking010 414 0200Price 0,084 €/min
Phone, Switchboard010 414 0112Price 0,0835 €/call + 0,1669 €/min
heinäkuu 2021viikko 30